[ in English

Irina

Irina esittää kotimaisia kappaleita aivan uudessa valossa. "Mikä mahtaa olla in" cover-albumi julkaistaan 10. lokakuuta. 

Irina on ehtinyt julkaista jo viisi albumia, hän on tunnettu lukuisista radiohiteistään, hänet on palkittu Emma-patsailla ja viime keväänä hän hurmasi yleisön MTV:n viihdeohjelmassa Tähdet, tähdet. Nyt on aika hengähtää ja tehdä jotakin aivan muuta. Irina päätti ottaa käsittelyyn kotimaisia 1970-2000-luvun pop- ja rock-kappaleita tunnetuilta artisteilta. Itse kappaleet eivät kaikki kuitenkaan ole niitä tunnetuimpia hittejä vaan vähemmälle huomiolle jääneitä, loistavia biisejä. Albumilla kuullaan 13-jäseninen orkesteri, jossa mukana mm. jousia ja puhaltimia.

Albumilta on julkaistu jo tuplasingle, joka sisältää Jari Sillanpään Bum Bum Bum-hitin, sekä Pelle Miljoonan Vapaus on suuri vankila. Kappaleet voi kuunnella täältä.

Irinan debyyttialbumi Vahva on myynyt platinaa ja toi Irinalle Vuoden debyyttialbumi- ja Vuoden tulokas-Emma-patsaat. Irinan seuraavat albumit, Älä riko kaavaa ja Liiba Laaba ovat nekin myyneet molemmat platinaa, Miten valmiiksi tullaan? on myös lähes platinakannassa sekä tuorein albumi Askeleita on ylittänyt kultarajan.  Irina tunnetaan lukuisista radiohiteistä, kuten Pokka, Hiljaisuus, Et huomaa, Kymmenen kirosanaa, Vastaukset, Kunnon syy, Älä sano mitään,  Kuurupiiloa sekä Koko kuva.

Irina on noussut energisellä, monipuolisella ja hämmentävän hienolla poprockilla kiintotähdeksi kotimaisten artistien eturiviin. Uransa aikana yli 600 keikkaa ovat tehneet Irinasta myös yhden ahkerimmin keikkailevista artisteista Suomessa.


tulevat tapahtumat

Lipunmyynti- ja muut lisätiedot löydät klikkaamalla tapahtumaa

pvm.
klo.
esiintymispaikka
sijainti
28.11.
23:00 
Aulanko Areena  
Hämeenlinna
29.11.
 
Tavastia  
Helsinki
05.12.
 
Domino  
Rauma
06.12.
23:00 
House of Rock  
Kouvola
12.12.
23:00 
London  
Jyväskylä
13.12.
23:00 
Rytmikorjaamo  
Seinäjoki
06.02.
00:30 
Ipanema  
Salo
07.02.
 
Viking Line M/S Grace  
Turku
13.02.
 
Bar Kino  
Pori
14.02.
23:00 
Blackpool  
Järvenpää
20.02.
21:00 
Finlandia-klubi /Sibeliustalo  
Lahti
21.02.
00:00 
Puikkari  
Kuopio
01.08.
00:00 
Naantalin Kaivohuone  
Naantali


Mediakäyttöön sopivat kuvat saatavissa agentilta.

agentin yhteystiedot

Juha Juoni
juha.juoni(at)redberg.fi
+358 (0) 500 904932
>> yhteydenottolomake

edustusalueet

Suomi

artistilinkit

 KOTISIVUT
 LEVY-YHTIÖ
 FACEBOOK
 YOUTUBE