[ in English

TEMPLE BALLS LÄMMITTELEE QUEENIA JA ADAM LAMBERTIA

Oululainen Temple Balls lämmittelee yhtä maailman merkittävintä rockyhtyettä Queenia Park Live –tapahtumassa Kaisaniemenpuistossa Helsingissä perjantaina 3. kesäkuuta. Queenin ja sen nykyisen laulusolistin Adam Lambertin yhteistyö on ollut huikea menestys. Konsertit stadioneilla eri puolilla maailmaa ovat olleet loppuunmyytyjä, niin myös 25 000 henkeä vetävä Park Live.

 Hard rockia soittava Temple Balls on muutenkin kovassa nosteessa. Yhtye äänittää parhaillaan esikoisalbumiaan maailmantähtien suosimassa Karma Sound Studiosissa Thaimaassa. Levyn tuottaa muun muassa Mustaschen ja Europen kanssa työskennellyt ruotsalainen Tobias Lindell.

”Olen todella vaikuttunut bändin hienosta klassisesta rockmateriaalista ja siitä, kuinka hyvin se oli valmistautunut albumin tekoon. Queen on tehnyt hienon valinnan”, Lindell kommentoi.

Kesän mittaan Temple Balls keikkailee myös Gongissa Turussa 2.6., South Park -festivaalilla Tampereella 10.6., Deep Purplen ja Uriah Heepin lämmittelijänä Rock The North -stadionkonsertissa Oulussa 11.6., Jalometallissa Oulussa 8.7. ja Qstockissa Oulussa 30.7..

24.05.2016

THE 69 EYES JULKAISI JYRKI69:N KUVAAMAN JA OHJAAMAN VIDEON

Katso Jerusalem –video täältä https://www.youtube.com/watch?v=zsSEhqrhIM4

Huhtikuun lopussa uuden Universal Monsters –albuminsa julkaissut helsinkiläisbändi The 69 Eyes julkaisi albumilta uuden singlen nimeltään Jerusalem.

Viime perjantaina ilmestneen singlen videon on kuvannut ja ohajnnut bändin laulusolisti itse. Jyrki 69 kommentoi biisiä ja videota näin: “ Ensin oli musiikki, sitten syntyi idean kappaleen aiheeksi. Olen iloinen, että Jerusalem tuli elämääni näin. Olen nyt käynyt siellä kahdesti ja kappaleen video on retkieni tulosta. Jerusalem on aina vetänyt ihmiskuntaa puoleensa, eikä sen asema maailman pyhimpänä kaupunkina ole muuttunut miksikään."


16.05.2016

The 69 Eyesin perjantaina julkaistu Universal Monsters komeilee maineikkaan saksalaislehti Orkuksen kuukauden levynä

The 69 Eyesin 11. studioalbumi ”Universal Monsters” ilmestyi 22.4.2016. Johnny Lee Michaelsin tuottama levy jo kerännyt hyviä arvioita; Saksan maineikas ORKUS-lehti valitsi sen jo kuukauden levyksi. Palstatilan lisäksi bändi on myös nähty samaisen Orkuksen sekä niin ikään saksalaisen Sonic Seducer-lehden kansina uuden levyn myötä. ”Hämmentävää saada tällaista huomiota pitkästä aikaa. Mukavaahan se on sitten painua perään keikoille,” kommentoi laulaja Jyrki 69.

Levynjulkaisun jälkeen bändi lähtee saman tien rundille saksankieliseen Keski-Eurooppaan, jonka jälkeen keikat jatkuvat Suomessa.

25.04.2016

The 69 Eyes julkistaa tulevan Universal Monsters -kiertueensa sekä uusimman jakson dokumenttisarjastaan

MIES JA KITARA THE 69 EYESIN KAPPALEIDEN TAKAA

The 69 Eyesin tulevan ”Universal Monsters”-albumin tekovaiheista kertova minidokkarisarja on edennyt viidenteen jaksoonsa. Tässä esitellään bändin musiikin säveltäjä, kitaristi Bazie (Pasi Moilanen, s.1969). Mies ja kitara on ollut jo neljännesvuosisadan 69-kappaleiden päätekijänä. Samalla saadaan esimakua levyn kappaleista ”Shallow Graves”, ”Blackbird Pie” ja ”Lady Darkness” sekä näiden synnystä. Tuottaja Johnny Lee Michaels piiskaa loputtomassa Helsingin yössä soittajasta vapainta ilmaisua irti.

Katso dokumenttisarjan uusin osa täältä: https://www.youtube.com/watch?v=PQ1gZ25peQ8

Uusi levy ilmestyy viimein 22.4. ja bändi suuntaa välittömästi keikkarintamalle, startaten Keski-Euroopasta. 

 

Dokumenttisarjan aiemmat jaksot:

Osa 1 https://www.youtube.com/watch?v=CWC0309-hiY

Osa 2:https://www.youtube.com/watch?v=IFnYNNWs9Bc

Osa https://www.youtube.com/watch?v=0UYUAL_H14E

Osa 4 https://www.youtube.com/watch?v=dOkOjE5nsfA

 

The 69 Eyes on:

Archzie           basso

Jussi 69          rummut

Jyrki 69           laulu

Bazie              kitara

Timo-Timo     kitara

 

www.69eyes.com

www.facebook.com/the69eyes

twitter.com/69eyesofficial

open.spotify.com/artist/0Z1UczcSjwKNuv4HgdjH3b


11.03.2016

RECKLESS LOVELTA INVADER-ALBUMI 4. MAALISKUUTA

Hyväntuulisen hardrockin lähettiläs Reckless Love julkaisi 4. maaliskuuta neljännen albuminsa, InVader. Albumi julkaistaan Suomen lisäksi Iso-Britanniassa, Yhdysvalloissa, Saksassa, Ruotsissa ja Benelux-maissa. Pepe Reckless kuvailee InVaderia bändin uran rohkeimmaksi ja monipuolisimmaksi kokonaisuudeksi, vaikka sen eteen jouduttiinkin vuodattamaan verta, hikeä ja kyyneleitä.



"Me otettiin tätä albumia tehdessä ensimmäistä kertaa tietoinen aikalisä kiertueista ja keikoista, jotta saatiin ladattua kaikki paukut uuden musan tekemiseen. Me käytettiin paljon aikaa ja energiaa erilaisiin kokeiluihin – tehtiin ennakkoluulottomia yrityksiä ja erehdyksiä. Käytiin kaukanakin omalta mukavuusalueelta, kunnes sieltä jostain palattiin bumerangina takaisin lähtöpisteeseen ja tunkeuduttiin Reckless Loven ytimeen", avaa Pepe levyntekoa.


Reckless Love on urallaan uskaltanut haastaa hardrockin luutuneita perinteitä. InVader sisältääkin genren muotovalioiden lisäksi elektronisia mausteita ja flirttailua kasaripopin kanssa. Oppikirjaesimerkki popin ja hardrockin hybridistä on tammikuun lopulla singlenä julkaistu Monster, jonka näyttävän musiikkivideon on ohjannut Ville Akseli Juurikkala.
 

Luottotuottaja Ilkka Wirtasen kanssa tehty albumi liikkuu sanoituksiltaan bändille ominaisella maaperällä sisältäen positiivisia party anthem -biisejä, riehakasta yhteishengen kohotusta, hatunnoston kotikontujen tytöille, ylistystä modernia naiskauneutta kohtaan, kesäisen avautumisen viriilin rokkikukon tarpeista ja pari dekadenttia raapaisua alkoholin käytöstä – liiallisesta sellaisesta. 



"Suon itselleni ja bändikavereilleni aimo taputuksen selkään, sillä tämä on jo Reckless Loven neljäs studioalbumi. Minusta se on tänä päivänä saavutus, sillä yhä harvempaa nykyartistia näkee julkaisemassa parin albumin jälkeen yhtään mitään. Meidän, neljän suomalaisen hardrock -narrin, taival on jatkunut pidempään kuin moni odotti. Olen tätä epäillyt monesti itsekin matkan varrella, mutta täysin turhaan. Tämä on vahvin albumimme tähän mennessä, eikä ole mitään merkkejä tahdin hiipumisesta. Päinvastoin – Reckless Love paranee vanhetessaan", fiilistelee Olli Herman.



InVaderin julkaisun myötä bändi lähtee 25 keikan Iso-Britannian ja Euroopan kiertueelle, joka alkaa 4. maaliskuuta Bristolista ja päättyy 3. huhtikuuta Moskovaan. Kiertueen erikoisvieraana nähdään toisen albuminsa viime vuonna julkaissut Santa Cruz. Suomen kiertueella vahvistusta tarjoaa kuudella keikalla vieraileva Shiraz Lane.

 Katso päivämäärät ja tarkemmat tiedot täältä: http://www.recklesslove.com

 

Kuuntele levySpotify / Google Play / iTunes

07.03.2016

RECKLESS LOVELTA MODERNIA NAISKAUNETTA RUOTIVA MONSTER-SINGLE

Reckless Love julkaisee 29. tammikuuta poppia ja hardrockia ennakkoluulottomasti yhdistelevän Monster-singlen. Single enteilee yhtyeen 4. maaliskuuta ilmestyvää neljättä albumia, jonka myötä Reckless Love lähtee 25 keikkaa kattavalle Iso-Britannian ja Euroopan-kiertueelle. Kappaleen komean musiikkivideon on ohjannut Ville Akseli Juurikkala.

"Yhden roska on toisen aarre ja kolmannen hirviö on neljännelle kauneutta parhaimmillaan. Makuja on monia ja varsinkin naisvartalo on nykymaailmassa jatkuvan arvostelun ja kiistelyn kohteena. Siitä inspiroituneena kirjoitin Monster-kappaleen suorasukaiset ja jopa brutaalit sanat oodiksi modernille naiskauneudelle. Sävellys on kitaristimme Pepen ja tuottajamme Ilkka Wirtasen käsialaa. Koko kappaleen soundi on eräänlainen hatunnosto ysäripopin superhiteille. Paikoin Britney Spearsin, Backstreet Boysin, Nirvanan ja Alice Cooperin suuntaan kumartava ralli sisältää synkkiä sävyjä enemmän kuin Reckless Loven sinkut aiemmin yhteensä", kommentoi Olli Herman biisiä.

Jo julkistetun ulkomaan kiertueen lisäksi Reckless Love suuntaa huhtikuussa Suomen kiertueelle. Liput keikoille ovat ennakkomyynnissä Tiketin nettisivuilla 3. helmikuuta alkaen.


 

Katso Monster-video: http://bit.ly/1OTHRwY

Kuuntele Monster-single: Spotify / iTunes / Google Play

01.02.2016

The 69 Eyesin 15.1.2016 julkaistava Jet Fighter Plane esittelee bändin ajankohtaisempana kuin koskaan - Single enteilee huhtikuussa julkaistavaa uutta albumia

15.1.2016 julkaistu ’Jet Fighter Plane’ –single esittelee ensimmäistä kertaa The 69 Eyesin ajankohtaisena, jopa poliittisena. Samalla kappale toimii pelinavaajana Johnny Lee Michaelsin tuottamalle, huhtikuussa ilmestyvälle uudelle Universal Monsters -albumille.

 "Musiikillisesti biisi toi mieleeni 80-luvun alun kylmän sodan aikaisen apokalyptisen rockin, joten kirjoitin sanat samassa isoveli valvoo -hengessä. Äkkiä maailma muuttui ympärillämme ja kylmän sodan tuulet alkoivat puhaltaa uudelleen. Videota tehdessämme biisi oli jopa liiankin tätä päivää," valottaa 69-vokalisti Jyrki 69 synkän mutta toiveikkaan melodisen kappaleen taustoja.

 Ville Juurikkala on toinen The 69 Eyesin kanssa ruotuun palannut bändin vanha taustatekijä. Levyn kannet sekä bändit tuoreet kuvat ovat hänen käsialaansa. Samoin singlen video. "Biisi oli ajatuksekas ja ajaton - samaan pyrittiin pysäyttävällä videolla."

 

Katso video täältä: https://www.youtube.com/watch?v=gDaN1JFAliY

  

www.69eyes.com

www.facebook.com/the69eyes

twitter.com/69eyesofficial


15.01.2016

The 69 Eyes paljastaa huhtikuussa julkaistavan uuden albuminsa nimen, etukannen sekä ensimmäisen studioraporttiteaserin

Huhtikuussa uransa  yhdennentoista albumin julkaiseva The 69 Eyes on valmis raottamaan salaisuuden verhoa julkaisun ympäriltä.  Universal Monsters -albumin kansitaiteesta sekä ensi viikolla ilmestyvän Jet Fighter Plane -singlen videosta vastaa bändin kanssa työskentelemään palannut Suomen tunnetuin rock-valokuvaaja Ville Juurikkala. Toinen vampyyriteamiin palannut hahmo on levyntuottaja Johnny Lee Michaels, joka on  tuottanut yhtyeen toistaiseksi menestyneimmät albumit. Sekä Villellä että Johnnyllä on liki vuosikymmenen breikki vampyyrihommista.

Levynkansitaiteen teema perustuu levyn nimeen Universal Monsters. "Ville toteutti upeat old skool-tyylillä tehdyt klassiset alavalo-leffafotot joka jäbästä. Kannet on vanhan liiton CD-formaattiin ajatellut, niin että etukansia on itseasiassa viisi - joka monsterilla omansa. Ja hirviöitähän me ollaan ihan ilman fotoshoppailua tai erikoismeikkaustakin. Vanhoja rokkijätkiä, joiden naamat kertoo tarinaa," runoilee lauluniekka ja visionääri Jyrki 69.

Levynteosta kertovassa ensimmäisessä trailerissa rumpali Jussi 69 ja lepakkotuottaja Johnny Lee Michaels päivystävät studiossa Helsingin loputtomassa yössä, johon kuuluvat rock'n'roll ja baarit. Levyteon dokumentoinnista vastaa legendaarisen  Smack-yhtyeen basisti Jimi Sero, jonka visio öisestä Helsingistä johdattaa kotikaupunkinsa vampyyreitä läpi levynteon.

Katso klippi täältä: https://www.youtube.com/watch?v=CWC0309-hiY

 

Tulevan The 69 Eyes: ”Universal Monsters” -levyn kappalelista on seuraava:

Dolce Vita

Jet Fighter Plane

Blackbird Pie

Lady Darkness

Stiv & Johnny

Never

Miss Pastis

Jerusalem

Shallow Graves

Rock’n’Roll Junkie

Blue

 

Levyn ensimmäinen single Jet Fighter Plane julkaistaan perjantaina 15.1. 2016.

Katso teaseri singlen videosta täältä: https://www.youtube.com/watch?v=7RI82GhAiWw


Varsinaiselle levynjulkaisukiertueelle The 69 suuntaa toukokuussa, mutta yhtye on mahdollista bongata livenä jo ennen tuota. Alla talven ja alkukevään Euroopan ja Suomen kiertuepäivät.

06.02.2016 RadioRock Risteily/Helsinki – Tallinna

12.02.2016 Hulluporock/Levi

13.02.2016 Lapland Tattoo Weekend (Toranda)/Tornio

24.04.2016 Pratteln/Z7 (CH)

25.04.2016 Munchen/Backstage (DE)

26.04.2016 Stuttgart/LKA Longhorn  (DE)

27.04.2016 Frankfurt/Batschkapp  (DE)

28.04.2016 Bochum/Zeche (DE)

29.04.2016 Köln/Gloria (DE)

30.04.2016 Berlin/PBHCLUB  (DE)

01.05.2016 Hamburg/Markthalle (DE)


www.69eyes.com

www.facebook.com/the69eyes

twitter.com/69eyesofficial



08.01.2016

RECKLESS LOVE LAAJALLE BRITTEIN JA EUROOPAN KIERTUEELLE


Syyskuussa Keep It Up All Night -singlen julkaissut Reckless Love lähtee maaliskuussa 25 keikkaa kattavalle Iso-Britannian -ja Euroopan-kiertueelle. Kiertue alkaa 4. maaliskuuta Bristolista ja päättyy 3. huhtikuuta Moskovaan. Alkuvuodesta ilmestyvää neljättä albumia paraikaa valmistelevan Reckless Loven kiertueen erikoisvieraana nähdään toisen albuminsa tänä vuonna julkaissut Santa Cruz.

"Fiilikset tästä rundista ovat jo etukäteen katossa. Vuodesta 2010 olemme tehneet tasaista nousua Briteissä ja Manner-Euroopassa keikkarintamalla ja työn tuloksena lähdemme valloittamaan Eurooppaa näillä näkymin koko maaliskuuksi. Emme ole koskaan aiemmin päässeet tekemään näin kattavaa ja mittavaa Euroopan kiertuetta levyn julkaisun tukemiseksi. Helmikuussa julkaistava uusi levy saadaan pihalle juuri sopivasti ennen keikkojen alkua.

Kirsikkana kakkuun saimme kiertueelle mukaan unelmakombon, kun Santa Cruz liittyi line-upin jatkoksi. Olemme tunteneet ukot jo ennen heidän ensimmäisen levynsä julkaisua ja tästä kiertuekombinaatiosta on unelmoitu aiemminkin. Santa Cruzilla on hyvä noste päällä ja onkin aivan supermahtavaa päästä viemään uutta suomalaista hardrockia maailmalle näin isolla meiningillä. On suorastaan etuoikeus ja kunnia päästä tekemään tämä kiertue!", intoilee Olli Herman tulevasta kiertueesta. 


RECKLESS LOVEN EUROOPAN KIERTUE 2016 
 


04.03.2016 Thekla (+Santa Cruz) – Bristol, Englanti


05.03.2016 Slade Rooms (+Santa Cruz) – Wolverhampton, Englanti


06.03.2016 Key Club (+Santa Cruz) – Leeds, Englanti


07.03.2016 Academy 2 (+Santa Cruz) – Newcastle, Englanti


09.03.2016 Cathouse (+Santa Cruz) – Glasgow, Skotlanti


10.03.2016 Gorilla (+Santa Cruz) – Manchester, Englanti


11.03.2016 Hard Rock Sleaze – Pwllhell, Wales


12.03.2016 Rock City (+Santa Cruz) – Nottingham, Englanti


15.03.2016 Dynamo (+Santa Cruz) – Zurich, Sveitsi


16.03.2016 Szene (+Santa Cruz) – Wien, Itävalta


17.03.2016 Das Cann (+Santa Cruz) – Stuttgart, Saksa


18.03.2016 Legend (+Santa Cruz) – Milano, Italia


19.03.2016 Rockplanet (+Santa Cruz) – Pinarella Di Cervia, Italia


21.03.2016 Ampere (+Santa Cruz) – Munchen, Saksa


22.03.2016 Nachtleben (+Santa Cruz) – Frankfurt, Saksa


23.03.2016 La Boule Noire (+Santa Cruz) – Pariisi, Ranska


24.03.2016 Luxor (+Santa Cruz) – Köln, Saksa


26.03.2016 High Voltage (+Santa Cruz) – Kööpenhamina, Tanska


27.03.2016 Rock Café (+Santa Cruz) – Hampuri, Saksa


28.03.2016 Comet (+Santa Cruz) – Berliini, Saksa


29.03.2016 Zeche (+Santa Cruz) – Bochum, Saksa


30.03.2016 Doornroosje (+Santa Cruz) – Nijmegen, Hollanti


31.03.2016 La Scala (+Santa Cruz) – Lontoo, Englanti


02.04.2016 Opera Concert Club – Pietari, Venäjä


03.04.2016 Volta Club – Moskova, Venäjä


* Santa Cruz erikoisvieraana 


30.11.2015

Dave Lindholmilta uusi suomenkielinen albumi!

Dave Lindholmin uusi tuleva albumi kantaa nimeä "Ajaton on ajoissa" ja se julkaistaan perjantaina 6.11.2015!

27.10.2015

DIABLOn Turun keikka siirtyy Turun Klubilta Logomoon

Logomon lavalla yhtye nähdään lauantaina 21.11.2015.  Tiketistä ostetut ennakkoliput käyvät  sellaisenaan Logomoon.

 ‘No Sleep till Horizon’ –syyskiertueella olevan DIABLOn Turun keikkapäivä ja –paikka muuttuvat. Raskasta sointia, kunnianhimoisia sävellyksiä ja suomalaiskansallista mentaliteettia viljelevän metalliyhtye DIABLOn esiintyminen 6.11.2015 Turun Klubilla on jouduttu siirtämään Logomoon ja uuteen päivään 21.11.2015. Ennakkoon ostetut liput käyvät sellaisenaan tai ne voi palauttaa. Tarkemmat ohjeet alla. Uusien lippujen myynti alkaa keskiviikkona 28.10.2015.

 Jo ostetut liput käyvät sellaisenaan, tai ne voi voi palauttaa Tiketin toimipisteisiin tai postittamalla ne osoitteeseen: Tiketti Oy, Urho Kekkosen katu 4-6, 00100 Helsinki (kuoreen mukaan tilinumero ja yhteystiedot). Elektronisten (SMS ja PDF) liput voi lähettää tilinumeron ja yhteystietojen kanssa sähköpostitse osoitteeseen: info@tiketti.fiLippujen viimeinen palautuspäivä on 9.11.2015 klo 12:00. Tiketti palauttaa rahat tilille noin viikon kuluessa lipun palauttamisesta.

Ennakkomyynti jatkuu osoitteessa http://www.lippu.fi/diablo  keskiviikosta 28.10.2015 lähtien. 

Lippu: ennakko: 14:50 /ovelta: 17:50€

www.diabloperkele.com

https://www.facebook.com/diablobandofficial

27.10.2015

METALLIYHTYE DIABLO SUORAAN ALBUMILISTAN YKKÖSEKSI

Kuuntele hartaasti odotettu Silvër Horizon tästä

 

Marraskuun Tampereen keikka jo nyt loppuunmyyty, lisäkeikka tulossa 

 

Metalliyhtye Diablo julkaisi uuden albuminsa 18. syyskuuta seitsemän vuoden tauon jälkeen.  Silvër Horizon nousi suoraan Suomen virallisen albumilistan ykköseksi.

Ei viiden, vaan seitsemän vuoden yksinäisyys on nyt historiaa ja eipä teerenpeli voisi kanssanne juuri auvoisammin alkaa! Herran jumala sentään: #1, uno, nummer ett, number one, номер один, nummer eins, TJ! Kun näin pitkän tauon jälkeen sijoitus vieläpä paranee edellisestä on syytä juhlia tätä merkkipaalua tarttumalla siimaleikkuriin ja pistämällä ojanpohjat kuntoon! Haluan omalta osaltani välittää kiitokseni bändin faneille ja muille läheisille, jotka ovat myötäeläneet tällä pitkällä vaelluksellamme varjoista kohti parrasvaloja. Siunausta teille”, Rainer Nygård kiittelee.

Silvër Horizon on Pohjois-Pohjanmaalta lähtöisin olevan bändin kuudes albumi. Yhtye starttasi kiertueensa Radio Rock-risteilyltä ja kiertue jatkuu loppuvuoteen saakka.  Tampereen Klubin keikka 20. marraskuuta on jo nyt loppuunmyyty – lisäkeikka on tulossa 19. marraskuuta ja liput tulee myyntiin huomenna (www.tiketti.fi ).

Isolation-single oli ensimmäinen maistiainen tänään julkaistulta Silvër Horizon-albumilta. Katso kappaleen musiikkivideo täältä: http://bit.ly/1XjAjZ1

 

"No Sleep 'til Horizon!" -syyskimara 2015

 

16.10.  Tavastia-klubi, Helsinki

17.10.  Finlandia-klubi, Sibeliustalo, Lahti

30.10.  Ravintola Kerubi, Joensuu

31.10.  Bar Q Live, Imatra

06.11.  Klubi, Turku

13.11.  House of Rock, Kouvola

14.11.  Lutakko, Jyväskylä

19.11.  Klubi, Tampere

20.11.  Klubi, Tampere LOPPUUNMYYTY

04.12.  Ravintola VooDoo, Äänekoski

05.12.  Rytmikorjaamo, Seinäjoki

18.12.  Henry's Pub, Kuopio

19.12.  Nosturi, Helsinki

 

Kuuntele Spotifyssa: http://spoti.fi/1UZ9k0E

Lataa iTunesista: http://apple.co/1iTNq3f

 

http://www.levykauppax.fi/artist/diablo/

 

http://www.diabloperkele.com/

https://www.facebook.com/diablobandofficial

28.09.2015

PELLE MILJOONA UNITED - KINO RIVIERA

Pelle Miljoona: laulu, rummut

Tumppi varonen: laulu, basso
Jukka Melametsä: kitarat
 
Kino Riviera heläjää laulun ja soiton iloa, positiivista energiaa ja puhtaita tuntoja... Kaunis asia näinä aikoina.
 
Kino Rivieran laulut kunnioittavat melodiaa, albumin teemoja ja maailmaa voi kuvailla seuraavilla sanoilla: viattomuus (Pikkukaupungin kesäyö), myötäeläminen (Varjojen mailla), rakkaus (Maailman vanhin fiilis), hengenpalo (Ain vaalin rakkauttain). Eikä Pelle olisi Pelle Miljoona ilman humaania yhteiskunnallista mussunurkkausta: Sadepäivä Paratiisissa on lähes kuusiminuuttinen, koruton ja kiihkeä katuballaadi Kalliosta.

Kino Riviera on bändilevy! Albumin biiseistä yhdeksän pulppusi Pellen sävelleilistä, loput kolme kirjoitti Tumppi. Runsas keikkailu on koulinut Unitedin tiiviiksi ja ilmavaksi comboksi, soundissa ja sovituksissa kuuluu myös treenikämpällä vietetyt lukuisat illat. Kaikki Pellen ja Tumpin uraa seuranneet, kenties biisien myötä kasvaneet, tietävät veljekset kovaksikeitetyiksi rokkareiksi sekä parantumattomiksi romantikoiksi. 
 
Kahdeksan vuotta vankkureissa viihtynyt kitarasankari Mela on trion täydellinen kolmas pyörä. Albumilla vierailee myös legendaarinen sävelseppo Ari Taskinen, sekä monitaituri Markus Raivio. Tuottaja ja perkussiot: Janne Haavisto, äänitys & miksaus: Jyri Riikonen (e-studio).
 
 

Kari Hynninen

Suomen Musiikki

Kalliolanrinne 4, 6. Krs

00510 Helsinki

Phone: 358-40-824 3915

25.09.2015

Helldoneonenightstand: Sweet Sixteen / KAKSI LISÄKEIKKAA!

Suuren kysynnän vuoksi (aaton liput myytiin loppuun 7 minuutissa) suunnitelmat menivät uusiksi. HIM nopeuttaa paluutaan Englannista Suomeen mahdollistaen kaksi lisäkeikkaa.

Täten HIM, At The Hollow ja DJ Jussi69 muuttavat Tavastian ja Semifinalin rakkauden alhoksi aaton lisäksi myös tiistaina 29.12. ja keskiviikkona 30.12.

Uuden vuoden keikkarupeama päättää bändin kaksi ja puoli vuotta kestäneen maailmankiertueen. Rumpali Jukka ’Kosmo’ Krögerillä vahvistunut HIM lentääkin kotipesäänsä suoraan Englannin parhaan rock-areenan Nottingham Rock Cityn lavalta. Kotiinpaluujuhliinsa bändi on kutsunut mukaan ystäviään: helsinkiläinen At The Hollow jatkaa niissä jylhissä sfääreissä joihin viime kesän Tuska-festivaalin komea keikka heidät nosti ja DJ Jussi69 puolestaan saa jotakuinkin vapaat kädet olla oma värikäs itsensä.

 

Päivämäärät: tiistai 29.12. ja keskiviikko 30.12.

Aukioloaika: 20-03

Paikka: Tavastia & Semifinal

Osoite: Urho Kekkosen katu 4-6, 00100 Helsinki

Ikäraja: K18 (ei poikkeuksia)

Liput: 70 € (sis. Tiketin palvelumaksun)

 

Liput tulevat myyntiin keskiviikkona 23.9. klo 13:00

 

Tiketti-linkki: www.tiketti.fi/tapahtuma/34631

 

Lipunmyynti Tiketin verkkokaupassa www.tiketti.fi, puhelinpalvelussa 0600-1-1616 (1,78 € / min + pvm, ma-su klo 9-21)  ja toimipisteissä (aukioloajat ja sijainnit Tiketin verkkosivuilta)

- Ostorajoitus: 2 lippua /asiakas

- Lippuja voi varata puhelinpalvelun kautta, varausaika 2 päivää. Verkkokaupasta vain ostoja.

- Liput ovat henkilökohtaisia. Liput nimetään jo varattaessa / ostotilanteessa ja henkilöllisyys tarkistetaan tapahtumapaikan ovella.

21.09.2015

Lisa Ekdahl tuo ‘Look To Your Own Heart’ –kiertueensa Suomeen

Marraskuisten Helsingin ja Turun konserttien liput tulevat myyntiin huomenna!

Rakastettu ruotsalainen laulaja-lauluntekijä Lisa Ekdahl tuo ‘Look to Your Own Heart’ –kiertueensa myös Suomeen. Kiertueen kanssa samannimisen albumin viime syksynä julkaissut Ekdahl konsertoi Helsingin Kulttuuritalolla keskiviikkona marraskuun neljäntenä päivänä sekä Turun Logomossa perjantaina marraskuun kuudentena päivänä. Keväällä 2015 alkanut kiertue on vieraillut Ruotsin lisäksi Kiinassa, Tanskassa, Norjassa, Sveitsissä  ja Ranskassa.  Suomen konserttien liput tulevat myyntiin keskiviikkona 16.9.2015 Lippupalvelussa.

Kaksitoista albumia vuonna 1994 alkaneella soolourallaan julkaissut Lisa Ekdahl konsertoi viimeksi Suomessa vuonna 2011 loppuunmyydyssä Huvilateltassa. 

Katso Heavenly Shower –video Lisan viimeisimmältä ’Look to Your Own Heart’ –albumilta tästä: https://www.youtube.com/watch?t=1&v=ApW1jCEEQxE

 

LISA EKDAHL ‘LOOK TO YOUR OWN HEART TOUR’

Ke 4.11. Helsinki, Kulttuuritalo klo 19

Liput Lippupalvelusta alkaen 45, 50€

 

Pe 6.11. Turku, Logomo klo 20

Liput Lippupisteestä alkaen 45, 50€

 

Molempiin konsertteihin myydään myös show & dinner –lippuja hintaan 88, 50€. Tämä lippu sisältää herkullisen buffet-dinner –ruokailun ennen konserttia. Konserteissa on 25 minuutin väliaika.

www.lippupalvelu.fi



15.09.2015

Helldoneonenightstand: Sweet Sixteen

Uuden vuoden aattona HIM, At The Hollow ja DJ Jussi69 muuttavat Tavastian ja Semifinalin rakkauden alhoksi. Yhden taianomaisen illan aikana yleisölle on luvassa kaunis ja kammottava aikuistumisriitti, Sweet Sixteen-bileet Helldonen tyyliin. Kuudennentoista kerran HIM ottaa aattoillan tahtipuikon käteensä ja johdattaa juhlakansan vuoteen 2016.

Uuden vuoden keikka päättää bändin kaksi ja puoli vuotta kestäneen maailmankiertueen. Rumpali Jukka ’Kosmo’ Krögerillä vahvistunut HIM lentääkin kotipesäänsä suoraan Englannin parhaan rock-areenan Nottingham Rock Cityn lavalta. Kotiinpaluujuhliinsa bändi on kutsunut mukaan ystäviään: helsinkiläinen At The Hollow jatkaa niissä jylhissä sfääreissä joihin viime kesän Tuska-festivaalin komea keikka heidät nosti ja DJ Jussi69 puolestaan saa jotakuinkin vapaat kädet olla oma värikäs itsensä.

Päivämäärä: torstai 31.12.

Aukioloaika: 20-04

Paikka: Tavastia & Semifinal

Osoite: Urho Kekkosen katu 4-6, 00100 Helsinki

Ikäraja: K18 (ei poikkeuksia)

Liput: 70 € (sis. Tiketin palvelumaksun)

Liput tulevat myyntiin tiistaina 15.9. klo 13:00

Tiketti-linkki: www.tiketti.fi/tapahtuma/34631

Lipunmyynti Tiketin verkkokaupassa www.tiketti.fi, puhelinpalvelussa 0600-1-1616 (1,78 € / min + pvm, ma-su klo 9-21)  ja toimipisteissä (aukioloajat ja sijainnit Tiketin verkkosivuilta)

- Ostorajoitus: 2 lippua /asiakas
- Lippuja voi varata puhelinpalvelun kautta, varausaika 2 päivää. Verkkokaupasta vain ostoja.

- Liput ovat henkilökohtaisia. Liput nimetään jo varattaessa / ostotilanteessa ja henkilöllisyys tarkistetaan tapahtumapaikan ovella.

10.09.2015

THE DEL-LORDS SUoMEN KEIKAT ON PERUTTU!

Amerikkalaisyhtye The Del-Lords joutuu siirtämään tulevaa Euroopan kiertuettaan
Siirrettävien keikkojen joukossa on Helsingin Tavastialle syyskuulle suunniteltu konsertti
18.08.2015

Amerikkalaisyhtye The Del-Lords keikalle Helsinkiin Syyskuussa !

The Del-Lords konsertoi Tavastialla 24. syyskuuta. Edellisen kerran tämä modernin roots-rockin esikuvana pidetty yhtye esiintyi Suomessa vuonna 1989. Konsertin lipunmyynti käynnistyy Tiketissä torstaina 23.7.2015.

04.08.2015

THE 69 CATS KEIKKAILEE ELOKUUSSA 2015 SUOMESSA

The 69 Cats syntyi Jyrki 69:n musiikillisesta kiinnostuksesta 50-luvun rock’n rolliin, rockabillyyn ja Elvikseen. Matka Presleyn synnyinsijoille Memphisiin ja Sun studioille sinetöi miehen päätöksen perustaa oma roots bändi, jossa soittaisivat - luonnollisesti . “alan kovimmat jäbät”.

 

Kokoonpano on suomalaista laulajaansa lukuun ottamatta amerikkalaisista pitkänlinjan rokkareista koostuva modernilla soundilla jämäkkää rockbillyä ja rock’n’rollia soittava bändi, jonka jäsenet ovat vaikuttaneet muun muassa Blondiessa, The Crampsissä, The Rockatsissa ja The 69 Eyesissa. 

 

Mun goottirock-taustan mukaisesti materiaali on sieltä varjoisammalta kujalta”, virnistää Jyrki 69.

 

Tähän mennessä The 69 Cats on julkaissut kalifornialaisella Cleopatra Recordsilla ”Bad Things”-EP:n (2013)  ja ”Transylvanian Tapes”-albumin (2014). Materiaali on lainaa, modernilla otteella esitettyjä versioita niin Elviksen, Bauhausin kuin Rocky Horror Picture Shownkin biiseistä.

 

Yhtye on keikkaillut satunnaisesti Yhdysvalloissa jo parin vuoden ajan.  Toukokuussa bändillä on edessään ensimmäinen Euroopan kiertue ja elokuussa heidät saadaan vihdoin Suomeen.

 

Suomi on mun kauttani tämän jutun henkinen kotimaa, joten toivottavasti jengi tulee paikalle diggailemaan kunnon soittoa, sanoo Jyrki 69.

 

Yhtyeen riveissä nähdään myös jo entuudestaan suomalaisille hyvinkin tuttu rumpali Nicky Turner Lords of the New Churchistä. Tiedossa siis kova paketti niin rockabilly-, psychobilly- kuin gootti- ja Hanoi Rocks-jengillekin!

 

 

THE 69 CATS SUOMESSA:

 

19.8.2015 HELSINKI, TAVASTIA

Ovet: 20:00, Esiintymisaika 21:30

Liput: 25€ + mahdolliset toimituskulut/26€ ovelta

www.tiketti.fi

 

21.8.2015 TAMPERE, KLUBI

Ovet: 20:00, Esiintymisaika 22:00

Liput: 22€ + mahdolliset toimituskulut/ 25€ ovelta

www.tiketti.fi

 

22.8.2015 TURKU, LOGOMO

Ovet: 20:00, Esiintymisaika 22:00

Liput: 25€ + mahdolliset toimituskulut/ 26€ ovelta

www.lippu.fi

 

 

BÄNDIN KOKOONPANO SUOMEN KEIKOILLA:

 

Jyrki 69 (The 69 Eyes) – laulu

Danny B. Harvey (Rockats, The Head Cat, Nancy Sinatra, Wanda Jackson) – kitara

Chopper Franklin (The Cramps) – basso

Nicky Turner (Lords Of The New Church) - rummut

 

 

The 69 Cats sosiaalisessa mediassa:

www.facebook.com/the69Cats

 

The 69 Cats kotisivut:

http://the69cats.com

 

LISÄTIETOJA:

Redberg Agency

Tiina Vuorinen

+358 400 460 472

 tiina.vuorinen@redberg.fi

18.05.2015

HIM:n klubikeikat elokuussa 2015

La 15.08.2015  Klubi/Tampere

Ovet: 19.00, Esiintymisaika: 22:00
Liput: 55€ + mahdollinen palvelumaksu

 

Su 16.08.2015  Lutakko/Jyväskylä

Ovet: 20:00, Esiintymisaika: 22:00
Liput: 55€ + mahdollinen palvelumaksu

 

Ma 17.08.2015 Klubi/Turku

Ovet: 19:00, Esiintymisaika: 20:30
Liput: 55€ + mahdollinen palvelumaksu

Ennakkomyynti: www.tiketti.fi

 

Mige kommentoi tulevia klubikeikkoja perin mystiseen sävyyn:

“Kivuliaasti nahkansa luova HIM himoitsee äidinvertaan, ja etsii taas pian tietä aliversumiinsa klubien kiimasta. Tarkkailkaa taivasta ystävät, ja löytäkää armo”

08.05.2015

Die Krupps Suomeen!

Industrial metallin pioneeri Die Krupps saapuu Suomeen syyskuussa. Yli 30 vuoden uran tehnyt yhtye on kehittänyt tunnistettavan oman soundinsa ja julkaissut monia kansainvälisesti menestyneitä albumeja. Die Kruppsilta on tulossa uusi albumi kiertueen kynnyksellä elokuussa. Yhtye esiintyy Nosturissa Helsingissä ja Klubilla Tampereella. Liput keikoille tulevat myyntiin torstaina 26.3. Tiketissä.

25.03.2015

Dan Baird & Homemade Sin (USA) Suomeen!

Georgia Satellitesin perustajajäsen, sittemmin oman bändinsä, Homemade Sin perustanut Dan Baird saapuu Suomeen yhtyeensä kanssa. Luvassa on roots-rockin juhlaa, sillä yhtyeessä soittaa toinenkin Georgia Satellitesin perustajajäsen, Mauro Magella, Jason & The Scorchersin perustajajäsen, kitaravirtuoosi Warner E. Hodges sekä ex-Bonfide basisti Micke Nilsson. Dan Baird & Homemade Sin (USA) esiintyy perjantaina 22.5. Virgin Oilissa Helsingissä.

 Lue lisää tiedotteesta.

18.03.2015

Industrial-rockin legenda Laibach Suomeen ja Viroon!

Industrial-rockin edelläkävijä, Laibach saapuu maaliskuussa kahdelle keikalle Suomeen ja vierailee samalla myös Tallinnassa. Laibach julkaisi alkuvuonna uuden Spectre-nimisen albumin ja on sen jälkeen kiertänyt ahkerasti ympäri maailmaa. 

KONSERTIT:

Ma 16.3. Tavastia, Helsinki 

Ti 17.3. Rockcafe, Tallinna

Ke 18.3. Klubi, Tampere 

Lipunmyynti alkaa maanantaina 8.12.2014 klo 09.00

 

Lue lisää tiedotteesta!

05.12.2014

HELLDONE 2014 ERIKOISVIERAAT!!!

MA 29.12. RAMBO RIMBAUD

Helldone-festivaalin avaa tämä omien sanojensa mukaan ‘Jumalan selän takaa’ tuleva mystinen akti. Ne harvat ja valitut, jotka onnistuivat näkemään Rambo Rimbaudin alati vaihtuvan nimen alla heitettyjä keikkoja viime vuosikymmenen puolessavälissä, olivat kuitenkin vaikuttuneita kokemastaan. ’Musiikkia on pirun vaikea kuvailla, mutta se sisältää suuria tunteita ja on hyvin voimakasta. Muistankin ihmetelleeni, mihin ihmeeseen Rambo Rimbaud oikein katosi!’ Varovaisten ensiaskeleiden jälkeen sarja onnettomia sattumuksia johti liki kymmenen vuoden hiljaisuuteen. Nyt Rambo Rimbaud on kuitenkin vihdoin ja viimein työstämässä työnimen ”Militantly Violent Libertine” alla kulkevaa debyyttialbumiaan.

www.ramborimbaud.com

 

TI 30.12. DANIEL LIONEYE & THE ROLLERS

The Rollersin ura keikkailevana bändinä rajoittui kouralliseen festarikeikkoja vuosituhannen alussa. Tämä HIM-kitaristi Linden soolouran aloituspotku onnistui kuitenkin purkittamaan albumin ”The King of Rock’n Roll” ja tuon levyn nimiraitahan päätyi Bam Margeran reality-shown Viva La Bam tunnariksi. Levyn muutkin biisit, kuten vaikkapa International Pussy Lover, uivat varsin syvissä vesissä bändin etsiessä rock’n’rollin absoluuttista totuutta. Luvassa on siis tuima annos juurihoitoa kitaristi Linden, basisti Bad Mizen ja rumpali Bil Baon toimesta. Keikkatauko on lusittu, bileet voivat alkaa!

LISÄKSI: tiistaina DJ Jussi69 on puikoissa Semifinalin tuomiopäivän diskossa. Tiedä vaikka hän vauhtiin päästyään jatkaa toimessaan vielä aattoiltanakin?

facebook.com/daniellioneye

 

KE 31.12. DANIEL CAVANAGH (UK)

Uudenvuoden aattona Kuolemanlaaksoon houkutellun yleisön opastaa kohti valoa kukas muu kuin huikea Daniel Cavanagh. Anatheman kitaristi ja biisintekijä onkin oikea mies tähän tehtävään, niin sielukkaasta esiintyjästä on kyse. Bändinsä kanssa Danny julkaisi kesällä yhä enenevässä määrissä electronicaan päin kallellaan olevan albumin ”Distant Satellites”, mutta soolokeikoillaan mies luottaa ääneensä, akustiseen kitaraan ja muutamaan valittuun sampleen - unohtamatta tietenkään miehen uljaita biisejä!

facebook.com/anathemamusic

Liput: Tiketti

28.11.2014

HELSINGIN KULTTUURIPALKINTO PELLE MILJOONALLE!

Helsingin tämänvuotisen kulttuuripalkinnon saa muusikko Pelle Miljoona!

Helsingin kulttuuri- ja kirjastolautakunta myöntää vuosittain kulttuuripalkinnon helsinkiläiselle taiteilijalle tunnustuksena merkittävistä taiteellisista ansioista
tai merkittävästä työstä Helsingin kulttuurielämän hyväksi. Palkinnon suuruus on 10 000 euroa.

”Pelle Miljoonan pitkä ja aktiivinen ura on pantu merkille samoin kuin se, kuinka paljon hän on antanut helsinkiläiselle kulttuurielämälle. Pelle on kotimaisen punkin uranuurtaja, joka on kunnioittanut läsnäolollaan myös kaupunginosatapahtumia”, sanoo kulttuuri- ja kirjastolautakunnan puheenjohtaja Johanna Sumuvuori(vihr). ”Hänellä on ollut pitkä ja monipuolinen ura. Punk ei yleensä palkintoja niitä, joten on jo aika."

12.11.2014

No Shame lämmittelee Stiff Little Fingersiä Tavastialla!

Stiff Little Fingers valitsi suomalaisen punkin lipunkantajan, No Shamen lämmittelijäkseen Helsingin keikalleen. Legendaarinen belfastilaispunkbändi Stiff Little Fingers esiintyy Helsingissä Tavastialla osana No Going Back-nimisen uuden levynsä julkaisukiertuetta. Stiff Little Fingers ja No Shame esiintyvät Tavastialla torstaina 6. marraskuuta.

 

 

29.10.2014

Irinalta uusi levy ja levynjulkaisukiertue!

Irina esiintyi keväällä Tähdet tähdet –sarjassa, jossa hän laittoi itsensä laulajana uudenlaisen haasteen eteen esittämään hyvin erilaisia cover-biisejä musiikin eri genreistä, hip hopista aina oopperaan saakka. Sarjan myötä ihmiset saivat nähdä ja kuulla Irinasta laulajana puolia, joita Irina ei aiemmin ollut esitellyt. Jo ennen tätä sarjaa Irinan mielissä oli pyörinyt cover-levyn julkaisemisen mahdollisuus. Irina nautti itsensä haastamisesta ja oli sarjan yksi suurista yllättäjistä ja yleisön suosikeista. Näin ajatus cover-levyn julkaisemisesta kypsyi ja oli lopulta luonnollinen jatko sarjan kokemuksille ja Irinan uralle. 

Katso keikkapaikat ja päivät tiedotteesta.

09.10.2014

IRINA ESITTÄÄ KOTIMAISIA KAPPALEITA TÄYSIN UUDESSA VALOSSA

"Mikä mahtaa olla in" cover-albumi julkaistaan 10. lokakuuta. Katso video ”Bum Bum Bum” featuring Aki Tykki täällä!

Irina on ehtinyt julkaista jo viisi albumia, hän on tunnettu lukuisista radiohiteistään, hänet on palkittu Emma-patsailla ja viime keväänä hän hurmasi yleisön MTV:n viihdeohjelmassa Tähdet, tähdet. Nyt on aika hengähtää ja tehdä jotakin aivan muuta. Irina päätti ottaa käsittelyyn kotimaisia 1970-2000-luvun pop- ja rock-kappaleita tunnetuilta artisteilta. Itse kappaleet eivät kaikki kuitenkaan ole niitä tunnetuimpia hittejä vaan vähemmälle huomiolle jääneitä, loistavia biisejä. Albumilla kuullaan 13-jäseninen orkesteri, jossa mukana mm. jousia ja puhaltimia.

24.09.2014

Norjalainen black metal legenda Mayhem on palannut!

Äärimetallin kuuluisin yhtye julkaisi kauan odotetun uuden albumin toukokuussa. "Esoteric Warfare"-niminen albumi on Mayhemin viides kokopitkä levy. Yhtye juhlistaa 30-vuotista taivaltaan myös kiertueella, joka saapuu myös Suomeen marraskuussa. Kiertueen lämmittelijänä toimii toinen norjalaisbändi Blodhemn.

Katso keikkapaikat ja päivämäärät tiedotteesta.

10.09.2014

 

Helldone 2014 - 29.-31.12.2014

(5.9.2014)

 

Ma 29.12.2014 - Paradise Lost (UK), The 69 Eyes, Special Guest
Tavastia & Semifinal, klo 20-03, K-18
Liput alk. 63 €

Ti 30.12.2014 - Children of Bodom, Reckless Love, Special Guest
Tavastia & Semifinal, klo 20-03, K-18
Liput alk. 63 €

Ke 31.12.2014 - HIM, Kuolemanlaakso,  Special Guest
Tavastia, klo 20-04, K-18
Liput alk. 73 €

3 pv VIP-passi 29.-31.12.2014
Passit alk. 253,50 €
VIP-passi sisältää:

Laminoitu Helldone 2014 VIP-passi ja logoranneke

Pääsy Vip-parvelle (sis VIP-baarin) 30 minuttia ennen salin ovien aukeamista

Numeroitu Helldone limited edition keräilyjuliste nimmareilla

Helldone 2014 VIP-festivaalipaita, joko miesten S – XXL tai Girly S-L

Helldone 2014 Festivaalikassi

Pikku kuohuvaa aattoiltana

 

”VIP-paketit on noudettavissa paikan päällä tapahtuman aikana. Tarkemmat ohjeet lähetetään VIP-paketin ostajille sähköpostitse.

 

 

Ikäraja: K-18 (ei poikkeuksia)


Lipunmyynti alkaa ma 8.9.2014 klo 13.00 Tiketin verkkokaupassa www.tiketti.fi, puhelinpalvelussa 0600-1-1616 (1,78 € / min + pvm)  ja toimipisteissä (aukioloajat ja sijainnit Tiketin verkkosivuilta:

 

 http://www.tiketti.fi/Helldone-2014-Tavastia-klubi-and-Semifinal-Helsinki-lippuja/27735

 

- Ostorajoitus: 2 lippua /asiakas
- Lippuja voi varata puhelinpalvelun kautta, varausaika 2 päivää. Verkkokaupasta vain ostoja.

- Liput ovat henkilökohtaisia. Liput nimetään jo varattaessa / ostotilanteessa ja henkilöllisyys tarkistetaan tapahtumapaikan ovella.

 

 

08.09.2014

Helldone 2014 - 29.-31.12.2014

Ma 29.12.2014 - Paradise Lost (UK), The 69 Eyes, Special Guest
Tavastia & Semifinal, klo 20-03, K-18
Liput alk. 63 €

Ti 30.12.2014 - Children of Bodom, Reckless Love, Special Guest
Tavastia & Semifinal, klo 20-03, K-18
Liput alk. 63 €

Ke 31.12.2014 - HIM, Special Guest
Tavastia, klo 20-04, K-18
Liput alk. 73 €

3 pv VIP-passi 29.-31.12.2014
Passit alk. 253,50 €
VIP-passin sisällöstä lisätietoa ennen myynnin aloitusta.

Ikäraja: K-18 (ei poikkeuksia)

Lipunmyynti alkaa ma 8.9.2014 klo 13.00 Tiketin verkkokaupassa www.tiketti.fi, puhelinpalvelussa 0600-1-1616 (1,78 € / min + pvm)  ja toimipisteissä (aukioloajat ja sijainnit Tiketin verkkosivuilta:

http://www.tiketti.fi/Helldone-2014-Tavastia-klubi-and-Semifinal-Helsinki-lippuja/27735

- Ostorajoitus: 2 lippua /asiakas
- Lippuja voi varata puhelinpalvelun kautta, varausaika 2 päivää. Verkkokaupasta vain ostoja.

- Liput ovat henkilökohtaisia. Liput nimetään jo varattaessa / ostotilanteessa ja henkilöllisyys tarkistetaan tapahtumapaikan ovella.

03.09.2014

Helldone Festival 2014

Terveisiä Helldonen toimistolta, ystävät hyvät! Olemme aivan tuota pikaa valmiita julkistamaan kesän aherruksemme hedelmät. Sen verran olemme kuitenkin täpinöissämme, että päätimme antaa snadisti osviittaa tulevasta jo nyt.

Helldone Festival tullaan järjestämään tänäkin vuonna.

Päivämäärät ovat 29.-31.12. ja tapahtumapaikkana toimii Helsingin legendaarinen klubikaksikko Tavastia ja Semifinal.

Sen voimme paljastaa, että kaikki festivaalin pääesiintyjät ovat oman toivomuslistamme ehdottomasta kärkipäästä. Tämän lisäksi jokaisena iltana on luvassa yllätysvieraita ja harvinaisia esityksiä.

Meidän mielestämme kaikki on juuri niin pitääkin olla, jotta ainutlaatuinen Helldonen henki saadaan päälle. Me olemme valmiita ottamaan vastaan teidät ja teidän sukulaissielunne ympäri maailman. Yhdessä pistämme vuoden 2014 pakettiin ja astumme uuteen aikaan.

Lisäinfoa on luvassa viikon päästä maanantaina 1.9. Pysykää kuulolla!

25.08.2014

Machinae Supremacy julkaisee uuden levyn perjantaina

Ruotsalainen SID-metallin äänenkannattaja, Machinae Supremacy, julkaisee uuden albuminsa ”Phantom Shadow” tänä perjantaina. Bändin tavaramerkiksi muodostunut videopelien äänimaailma erottaa bändin muista metallibändeistä ja on tuonut bändille vankkumattoman fanipohjan. Vuonna 2000 perustettu Machinae Supremacy julkaisi debyyttilevynsä vuonna 2006. Perjantaina julkaistava ”Phantom Shadow” on bändin viides täyspitkä.

Machinae Supremacy keikkailee Suomessa ja Venäjällä seuraavasti:

01.10.2014 Lutakko, Jyväskylä
02.10.2014 Henry's Pub, Kuopio
03.10.2014 Nosturi, Helsinki
04.10.2014 Yo-Talo, Tampere
14.11.2014 Club Phoenix, Pietari
15.11.2014 Club Volta, Moskova
31.01.2015 Jyväskylän Paviljonki, Jyväskylä

www.facebook.com/machinaesupremacy
www.machinaesupremacy.com
www.twitter.com/machinsupremacy

Lisätiedot ja haastattelut:
Spinefarm Records / Tuula Salminen
Puh. 040-9011266 / tuula.salminen@umusic.com

19.08.2014

SUOMIROCK 2020 -JUHLAT TAVASTIALLA

Järjeltä vapautetut uuden suomenkielisen rock'n'rollin juhlat Tavastialla perjantaina 22.8. Lauteilla Modernistit, Teppo Vapaus ja Tiisu.
 

Alkuvuodesta 2014 toisen albuminsa "Historia oli eilen" julkaissut Modernistit, hiljattain Sonylle signattu riehakas Tiisu ja rock'n'rollin romantiikkaa vaaliva Teppo Vapaus järjestävät SUOMIROCK 2020 -bileet Helsingin legendaarisella Tavastialla perjantaina 22.8. 

18.08.2014

Machinae Supremacy julkaisee uutta ja saapuu Suomeen

Ruotsalainen metallibändi Machinae Supremacy julkaisee kuudennen studioalbuminsa ensi syksynä. Persoonallisesta konesoundistaan tunnettu bändi esiintyy lokakuussa Suomessa neljän keikan verran: 1.10. Jyväskylässä, 2.10. Kuopiossa, 3.10. Helsingissä ja 4.10. Tampereella. Liput keikoille tulevat myyntiin keskiviikkona.

Machinae Supremacy julkaisi debyyttilevynsä “Deux Et Machinae” vuonna 2004. Bändin viimeisin albumi “Rise Of A Digital Nation” julkaistiin kaksi vuotta sitten.

“One of the most interesting bands of the current era"

-Metal Hammer

 

01.10.2014 Lutakko/Jyväskylä

Liput: 8€ jäsenlippu/ 10€ 

www.jelmu.net

http://www.tiketti.fi

 

02.10.2014 Henry's Pub/Kuopio

Liput: 10€

http://www.tiketti.fi

 

03.10.2014 Nosturi/Helsinki

Liput: 18€

http://www.tiketti.fi

 

04.10.2014 Yo-Talo/Tampere

Liput: 12€ennakko/14€ ovi

Ennakkomyynti: http://www.yo-talo.fi

 

www.facebook.com/machinaesupremacy 

www.machinaesupremacy.com

26.05.2014

Stiff Little Fingers Suomeen!

Legendaarinen belfastilaisbändi Stiff Little Fingers esiintyy Helsingissä Tavastialla osana uuden levynsä julkaisukiertuetta. Odotettua No Going Back-nimistä uutta albumiaan bändi valmisteli pitkään, sillä edellisestä studioalbumista ehti kulua 11 vuotta. Stiff Little Fingers esiintyy Tavastialla 6.11. Ennakkolipunmyynti alkaa perjantaina 25.4. Tiketissä.

Tarkemmat tiedot tiedotteesta:

23.04.2014

HIM nähdään kesällä Suomessa

Maamme kansainvälisesti menestyneimpiin yhtyeisiin lukeutuva HIM esiintyy kesällä Suomessa kahteen otteeseen. Karismaattisen Ville Valon johtama HIM nousee 8.8. Mikkelin Jurassic Rockin lavalle ja heti seuraavana päivänä 9.8. kokoonpano nähdään Tuurin Miljoonarockissa.

Tiukassa keikkakunnossa oleva HIM on parhaillaan Etelä-Amerikassa. Yhtyeen maailmankiertue alkoi helmikuussa Australiasta, jonka jälkeen yhtye suuntasi lähes loppuunmyydylle Pohjois-Amerikan -kiertueelle. Viime viikolla HIM keikkaili Meksikossa ja yleisön vastaanotto oli huikea. Kokoonpanon ensimmäisen Etelä-Amerikan vierailun aikana he esiintyvät Brasiliassa, Chilessä ja Argentiinassa. Toukokuussa HIM on pääesiintyjänä Kiinan Shanghaissa ja Pekingissä järjestettävillä suurilla festivaaleilla.

Suomen keikat:
08.08. Jurassic Rock, Mikkeli
09.08. Miljoonarock, Tuuri/Töysä

02.04.2014

HIM esiintyy Jurassic Rockin perjantain pääesiintyjänä!

HIM esiintyy Jurassic Rockin perjantain pääesiintyjänä 08.08.2014. Parhaillaan pitkällä Amerikan-kiertueella paahtava HIM tekee Suomen kesässä vain kaksi keikkaa, joten Jurassic Rockissa on tarjolla suomalaisittain harvinaista herkkua.

 

Lipunmyynti alkaa maanantaina 24.3.2014

Kahden päivän lippu (pe–la) alk. 68 €

Kahden päivän VIP-lippu (pe–la) alk. 145 €

(sis. VIP-passin, pääsyn Kenkäveron Pappilan VIP-alueelle, VIP-ruoan ja oman sisäänkäynnin festivaalialueelle)

Festivaalin ikäraja: 14-vuotta (alle 14-vuotiaat huoltajan seurassa) / VIP-paketit: K-18

 

Ennakkomyynti: Tiketti, Lippupiste ja Jurassic Rockin nettisivut.

www.tiketti.fi

www.lippu.fi

www.jurassicrock.fi

19.03.2014

Suomenkielinen brittirockbändi Modernistit julkaisee uuden albumin ja starttaa kiertueelle

Suomirockin uusiksi pelastajiksi tituleeratun Modernistien uudella “Historia oli eilen”-albumilla kuullaan entistä komeampia soundeja. Levyn on tuottanut Pariisin Kevät yhtyeen nokkamies Arto Tuunela ja sen singlet “Brutus” ja “Uudessa Valossa” nousivat radiosoittoon. Huhtikuusta eteenpäin bändi kiertää laajasti ympäri Suomea.

05.03.2014

Äpärien Rytmikorjaamon keikka peruuntui

Äpärien keikka PE 21.2. Rytmikorjaamolla on jouduttu peruuttamaan laulaja Ipen jouduttua pieneen liikenneonnettomuuteen. Ipe on kunnossa, mutta keikkaa hän ei suostu vetämään ellei pysty vetämään sata lasissa. 

Äpärien tilalla Lakeuden Punkfesteillä Rytmikorjaamolla nähdään Helsinkiläinen EU-vostoliitto.

11.02.2014

Kuolemanlaakson toinen levy ilmestyy helmikuussa

Kuopiolais-helsinkiläinen Kuolemanlaakso julkaisee toisen täyspitkänsä Tulijoutsenen 28.2.2014. Levyn tuotti Uljas uusi maailma -debyytin ja Musta aurinko nousee EP:n tapaan Triptykon- ja Dark Fortress -kitaristi V. Santura.

Tulijoutsen tuo laajan skaalan uusia raskauden ja melankolian sävyjä death-doom-ryhmän palettiin. Se esittelee yhtyeen entistä kyvykkäämpänä, monipuolisempana, melodisempana ja eeppisempänä, unohtamatta murskaavanpulskaa soundimaailmaa ja kokeellisuutta, joista bändi tunnetaan.

Tsekkaa uusi biisi "Tuonen Tähtivyö" TÄÄLTÄ.

13.01.2014

PRINCE OF ASSYRIA (SWE) SAAPUU SUOMEEN

Ruotsalaisen indiepopin prinssi tuo valon pimeyteen astumalla Bar Loosen lavalle 12. joulukuuta. Keikkaa on odotettu pitkään, sillä siitä on kolme vuotta, kun mies myi viimeisimmällä Helsingin keikallaan Tavastian loppuun. Ennen Prince Of Assyriaa lavalla nähdään Super Janne, joka on laulanut itsensä yleisön sydämiin hiphop- ja soul-vaikutteisilla kappaleillaan. Molemmat soittavat keikan soolona singer-songwriter-hengessä.
 
Lue lisää tiedotteesta!
25.11.2013

Helldone-kiertue 2013

HIM tekee joulukuun lopulla ensimmäisen Suomen-kiertueensa viiteen vuoteen. Helldone-kiertueen muut esiintyjät ovat:

 

PERTTI KURIKAN NIMIPÄIVÄT

Pertti Kurikan Nimipäivät saattaa hyvinkin olla ’maailman viimeinen punk-yhtye’. Neljän helsinkiläismiehen huikea matka kehitysvammaisille suunnatusta kulttuurityöpajasta festivaalien päälavoille on dokumentoitu palkitussa elokuvassa ”Kovasikajuttu”. Elokuvan myötä bändi on esiintynyt mm. Yhdysvalloissa ja Englannissa, ja viimeksi heidät on nähty PMMP:n kahdella jäähyväiskeikalla Helsingin jäähallissa. Pertti Kurikan Nimipäivät julkaisee 20.11. uuden neljän biisin ep:n nimeltä ”Jarmo”.

kovasikajuttu.fi/bandi-info

 

BEASTMILK

Apokalyptisen post-punkin sanansaattaja Beastmilk herätti myös maineikkaan amerikkalaisen metalcore-yhtyeen Convergen jäsenten kiinnostuksen. Viime kesänä stadilaisnelikko lensi Bostoniin levyttääkseen esikoisalbuminsa bändin nokkamiehen Kurt Balloun kutsusta ja tämän studiossa. Tuo ”Climax”-nimen saanut hengentuote julkaistaan 29. marraskuuta.

www.beastmilk.me

 

ODALISQUE

Odalisquen rumpali on HIM-kitaristi Linden pikkuveli Jude Natas. Veljesrakkaus saattaa hyvinkin joutua koetukselle kun Jude bändeineen tarjoaa yleisölle täyslaidallisen tummanpuhuvaa shokkirokkia. Odalisquen esikoisalbumi ”Fuck Parental Advisory” on julkaistu heinäkuussa.

www.reverbnation.com/odalisque

 

Keikat:

28.12.                   Club Teatria / Oulu                                                                

Lipunhinta: 50€ ennakossa / 55 € ovelta

HUOM! S-etukortilla näyttämällä erikoishinta 45 € Oulun Prisma-liikkeistä!

Ovet klo 19 / K18

 

29.12.                   Rytmikorjaamo / Seinäjoki

Lipunhinta: 50€ / Jäsenlippu 45€, rajoitus  5 lippua kerralla

Ovet klo 19 / K18

 

30.12.                   Pakkahuone / Tampere

Lipunhinta: 50€ ennakossa / 55€ ovelta, rajoitus 5 lippua kerralla

Ovet klo 19 / K18

 

31.12.                   Tavastia / Helsinki

Lipunhinta: 60€ ennakossa / 65€ ovelta, rajoitus ja lippujen nimeäminen 2 kpl/asiakas

Ovet klo 20 / K18

 

Lipunmyynti:

Liput tulevat myyntiin maanantaina 11.11. klo 13:00

 

Ennakkomyyntilinkit:

Tavastia / Helsinki                                              

http://www.tiketti.fi/Helldone-2013-Tavastia-klubi-Helsinki-lippuja/22698

Pakkahuone / Tampere

http://www.tiketti.fi/Helldone-2013-Pakkahuone-Tullikamari-Tampere-lippuja/22696

Rytmikorjaamo / Seinäjoki

http://www.tiketti.fi/Helldone-2013-Rytmikorjaamo-Seinajoki-lippuja/22695

Club Teatria / Oulu                                              

http://www.lippupalvelu.fi/event/121531

HUOM! Oulun keikalle liput ovat myynnissä myös Oulun Prisma-liikkeissä.

 

Tiketti puhelinpalvelu: 0600-1-1616 (1,78euro/min+pvm)

Lippupalvelun puhelinpalvelu: +358 600 10 800 (1,96euro/min+Inc)

 

 

Lisätiedot:

Tiina Vuorinen

tiina@helldone.com

www.facebook.com/helldonefestival

 

11.11.2013

Teenage Bottlerocket ensi kertaa Suomeen!

Yksi Yhdysvaltojen suosituimpia pop punk -bändejä, Teenage Bottlerocket saapuu ensimmäistä kertaa Suomeen. Yhtye esiintyy keskiviikkona 27.11. PRKL Clubissa Helsingissä ja seuraavana päivänä osana Volbeatin Euroopan kiertuetta Helsingin Hartwall-areenalla.

PRKL Clubin illan aloittaa yhden paluukeikan tekevä The Odorants. Liput PRKL Club keikalle ovat nyt myynnissä Tiketissä.

Lue lisää tiedotteesta.

06.11.2013

Helldone-kiertue 2013

HIM tekee joulukuun lopulla ensimmäisen Suomen-kiertueensa viiteen vuoteen. Helldone-kiertueen muut esiintyjät ja lippujen hinnat julkistetaan maanantaina 11.11.

 

Keikat:

28.12.              Teatria / Oulu                                              

29.12.              Rytmikorjaamo / Seinäjoki

30.12.              Pakkahuone / Tampere

31.12.              Tavastia / Helsinki

 

Lipunmyynti:

Liput tulevat myyntiin maanantaina 11.11. klo 13:00

 

Ennakkomyyntipisteet:

Helsingin, Tampereen ja Seinäjoen keikoille ennakkoliput tulee myymään Tiketti (www.tiketti.fi).

Oulun keikalle tulee myymään Lippupalvelu (www.lippupalvelu.fi).

 

04.11.2013

Dave Lindholm julkaisee suomenkielisen sooloalbumin 15.11.2013

Legendaarinen suomalainen laulaja, lauluntekijä ja kitaristi Dave Lindholm julkaisee kymmenen uutta suomenkielistä biisiä sisältävän sooloalbumin Ken elää, ken näkee. Ken B. marraskuun 15. päivänä. Levyn myötä Lindholm palaa lauluntekijänä juurilleen mutta esittelee samalla uuden tätä päivää edustavan yhtyesoudin.

Viime vuosina englanniksi levyttänyt Dave Lindholm alkoi valmistella nyt julkaistavaa albumia noin vuosi sitten. Dave halusi levystä sujuvan kokonaisuuden, jolle hän sisällytti hyvin yhteen sopivia biisejä. Tuoreimmat kappaleista ovat alle vuoden ikäisiä kun taas osa on vanhempaa perua. Paitsi laulaa, Dave Lindholm soittaa albumilla kitaraa ja koskettimia, mukaan lukien harvinainen pöytäharmonikka. Bassoa levyllä soittaa esimerkiksi Tehosekoittimesta tuttu Hannu Kilkki. Rummuissa, lyömäsoittimissa ja taustalaulussa kuullaan puolestaan Lindholmin kanssa usein ennenkin yhteistyötä tehnyttä Kuja Salmea. Lisäksi levyn toisena taustalaulajana toimii Hannu Vainionpää. Ken elää, ken näkee. Ken B. –albumin ovat tuottaneet Dave Lindholm ja Jani Viitanen.

24.10.2013

The Best of Helsinki Vampires

Vuonna 2000 julkaistu ”Gothic Girl” oli se kappale, joka nosti helsinkiläisen The 69 Eyesin radioaalloille ja siten koko Suomen tietoisuuteen. Siitä eteenpäin bändi on säveltänyt lukuisia radiohittejä, jotka on nyt kerätty tuplakokoelmalevyksi ”The Best Of Helsinki Vampires”. Mukana kokoelmalla on myös yksi uusi single, ”Lost Without Love”.

Kokoelma ilmestyy sopivasti Halloweeniksi ja bändi juhlistaakin tätä amerikkalaista kurpitsajuhlaa ja uutta albumia keikalla Helsingin Nosturissa lauantaina 2.11. 

The 69 Eyes nähdään loppuvuonna keikoilla ympäri Suomen ja bändin rumpalihan on tavattavissa jokaisessa Suomen olohuoneessa viikottain MTV3:n Idols-tuomarina.

 

www.69eyes.com

www.facebook.com/the69eyes

21.10.2013

Irinan Vantaan vernissa keikka on peruuntunut

Valitettavasti Irinan Vantaan Vernissa keikka on peruuntunut artistista riippumattomista syistä. 
Lipun lunastaneet saavat rahansa takaisin. Ohjeet tähän Tiketin sivulla.

 

 

16.10.2013

Juice Leskinen metallimuusikoiden käsittelyssä - Kuolemanlaaksolta uusi EP

Kuopiolais-helsinkiläinen Kuolemanlaakso ampaisi suoraan suomenkielisen doomin eliittiin viime marraskuussa julkaistulla ”Uljas uusi maailma” –debyytillään, joka nousi myyntilistoille ja haali ylistysarviota niin Suomesta kuin ulkomailtakin. Samalla, kun bändi kiersi Suomen suurimpia kaupunkeja ja jakoi lavan muiden muassa Shiningin (SWE), Deathchainin ja Jess and the Ancient Onesin kanssa, se valmisteli uutta materiaalia.

Laatutavaraa syntyi niin paljon, että bändi päätti lennättää esikoisensa äänittäneen, miksanneen ja tuottaneen V. Santuran (Triptykon, Dark Fortress, ex- Celtic Frost) Suomeen, ja purkittaa samassa sessiossa sekä ep:n että täyspitkän.

Marraskuun 29. ilmestyvä Musta aurinko nousee -ep ilmestyy cd:nä sekä 300 kappaleen rajoitettuna vinyylipainoksena, sisältältäen kolmen oman kappaleen lisäksi kiehtovan tulkinnan Juice Leskisen samannimisestä klassikosta. Kyseinen kappale on kuunneltavissa osoitteessa:

https://soundcloud.com/svart-records/kuolemanlaakso-musta-aurinko

14.10.2013

Kaksi uutta artistia liittyi RedBerg perheeseen!

Ylpeinä voimme toivottaa kaksi uutta artistia RedBerg perheeseemme:

Prince of Assyria, joka julkaisee uuden albumin alkuvuonna 2014. Tsekkaa video-treaser ensi viikolla julkaistavasta Annika singlestä täällä!

http://princeofassyria.com

Modernistit julkaisevat myös uuden albumin 2014. Tsekkaa YleX:n viikon tehobiisinäkin ollut single Brutus täällä!

http://modernistit.com

05.10.2013

Irina syyskiertueelle!

Irinan kiireinen vuosi jatkuu syyskiertueen merkeissä. Alkuvuonna Askeleita-nimisen levyn julkaissut Irina oli yksi kuluneen kesän ahkerimpia festivaaliesiintyjiä ja palaa nyt lyhyen tauon jälkeen tienpäälle syyskiertueelle. 

Lue lisää tiedotteesta!

13.09.2013

THE 69 EYES SÄVYTTÄÄ SYKSYÄ UUDELLA SINGLELLÄÄN

The 69 Eyes julkaisee kuun lopussa syksyn väripalettiin sopivan uuden singlen ”Lost Without Love”. Biisi on mukana marraskuussa ilmestyvällä The 69 Eyesin ”The Best Of Helsinki Vampires”-kokoelmalla. Ensi vuonna tulee kuluneeksi 25 vuotta siitä, kun bändi aloitti toimintansa – sateisena syysiltana Helsingin Kurvissa. The 69 Eyesin kymmenes albumi ”X” ilmestyi vuosi sitten.

”Me nyt vaan ollaan syysbändi,” toteaa bändin rumpali Jussi69. "Melankoliset biisit sopivat syksyyn ja meiltähän tämä käy: tässä tulee todella kovan tunnelatauksen valloilleen päästävä biisi nimeltään ”Lost Without Love”. Ei tässä nyyhkitä, vaan vedetään nahkarotsin kauluksia pystyyn, sateenvarjoa auki ja kävellään pimenevään syysiltaan – yksin.”

The 69 Eyes juhlistaa uutta singleä ja kokoelmaansa Suomen keikoilla aloittaen sen lauantaina 2.11. Helsingin Nosturista jo perinteeksi muodostuneella Halloween-keikalla.

 

www.69eyes.com

www.facebook.com/the69eyes 

12.09.2013

Pertti Kurikan Nimipäivät julkaisee lavakartan!

Pertti Kurikan Nimipäivät esiintyy PMMP-yhtyeen uran kahdella viimeisellä keikalla lämppärinä Helsingin jäähallissa. Konsertit PKN:n uran ensimmäiset jäähallikeikat ja PMMP:ltä saamansa kunniallisen tehtävän johdosta, yhtye julkaisee jäähallikeikalla käytettävän lavakarttansa. 

Lue lisää tiedotteesta!

03.09.2013

Pertti Kurikan Nimipäivät tiedottaa!

Tiedote: julkaisuvapaa heti!

Pertti Kurikan Nimipäivät tiedottaa!

Pertti Kurikan Nimipäiviltä tulee huomenna tiistaina tiedote. Tiedote koskee kahta PMMP lämppäyskeikkaa jäähallissa. Muuta tietoa tiedotteen sisällöstä ei vielä, yksinkertaisesti siitä syystä, että bändi ei vielä tiedä mitä pitäisi tiedottaa. Tiedote voi siis olla mitä tahansa, aina alkaen yhdestä lauseesta, päätyen omaelämäkertaan. Mikäli tiedote on elämäkerta, se julkaistaan kirjana. 

Lisätiedot: Niitä ei ole.

03.09.2013

Pertti Kurikan Nimipäivät lämppää PMMP:tä jäähallissa!

PMMP:n jäähyväiskiertue päättyy kahteen jäähallikeikkaan Helsingissä lokakuun lopussa. Pertti Kurikan Nimipäivät on saanut kunnian toimia illan lämppäribändinä!

Keikat:

  • LA 26.10 Jäähalli, Helsinki (liput tulevat myyntiin 3.9.)
  • SU 27.10. Jäähalli, Helsinki (loppuunmyyty)

Lisätiedot PMMP:n sivuilta!

02.09.2013

TSEKKAA RECKLESS LOVEN UUSIN VIDEO "SO HAPPY I COULD DIE"!!!

02.09.2013

Seinäjoen punklegenda Äpärät kiertueelle!

Seinäjoella aktiivisesti 80-luvulla toiminut legendaarinen punkbändi Äpärät kokoaan rivinsä ja lähtee lyhyelle Suomen kiertueelle. Yhtye ei ole 80-luvun jälkeen keikkaillut, muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta juuri lainkaan.  Äpärät kiertää nyt lähes alkuperäisessä kokoonpanossaan. 

Katso keikkapaikat ja päivämäärät tiedotteesta!

22.08.2013

Kasarihevin uuteen nosteeseen ja muotoon muokannut, energisen rock´n´rollin lähettiläät Reckless Love julkaisee uuden, kolmannen albuminsa 30.8.!

Albumin nimi on Spirit. Levyn tuloa on ennakoinut parhaillaan radioissa laajalti soiva kesäsinkku Night On Fire! Uutta albumia valmistellessa yhtye sai myös ilouutisen edellisen albumin myyntilukemista – Animal Attraction on ylittänyt kultamyyntirajan!

"Ensi syksynä on elokuussa ilmestyvän levyn julkaisua tukeva kiertue jota odotamme jo malttamattomina. Paluusta lavoille ja tien päälle aiomme tehdä näyttävän ja räjähtävän. Olemme elämämme iskussa!" -Olli kertoo.

Lue lisää ja katso kiertueen keikkapaikat tiedotteesta!

26.06.2013

Reckless Love esiintyy Rock The Beach -festivaalilla 28.06.2013!

Pe 28.6. Esiintyjät:
Thirty Seconds To Mars, Airbourne, Modestep, A Day To Remember, Mustasch, Apulanta, The Blackout, Haloo Helsinki!, Reckless Love, Flesh Roxon

http://www.rockthebeach.fi/

03.06.2013

Pertti Kurikan Nimipäivät festivaalikiertueelle!

Pertti Kurikan Nimipäivät starttaa tulevana viikonloppuna koko kesän jatkuvalle festivaalikiertueelle. Yhtyeen jäsenet valmistautuvat kiireiseen festivaalikesään bändille ominaiseen, tinkimättömään punk-tyyliin. Yksi suurimpia huolenaiheita on laulaja Kari Aallon kadonnut hattu. 

Lue lisää ja tsekkaa keikat tiedotteesta!

22.05.2013

RECKLESS LOVE KISSIN LÄMPPÄRIKSI

Kotimainen glam rock-bändi Reckless Love on vahvistunut maailman tunnetuimpiin ja vaikutusvaltaisimpiin rock-yhtyeisiin lukeutuvan KISSin lämppäriksi. Reckless Love julkaisi juuri loistavan vastaanoton saaneen ”Night On Fire” –singlen maistiaisena elokuussa ilmestyvältä uudelta albumiltaan. KISS esiintyy osana maailmanlaajuista ”Monster Touriaan” Hartwall Areenalla, Helsingissä maanantaina 3. kesäkuuta. Liput konserttiin ovat myynnissä Lippupisteessä.

Energisenä ja karismaattisena lavaesiintyjänä tunnettu Reckless Love ei jätä ketään kylmäksi. Rock´n´rollin soittamisen riemu välittyy positiivisena energiana suoraan yleisölle ja suupielet kohoavat korkeuksiin yhdessä laulaja Olli Hermanin saksipotkujen kanssa. Hengästyttävät keikat ja kaksi edellistä pitkäsoittoa ovat saattaneet Reckless Loven myös maailmanlaajuiseen suosioon glam rock-fanien parissa. Kuopiolaislähtöisen Reckless Loven kolmas albumi näkee päivänvalon 30. elokuuta.

Lähes neljänkymmenen vuoden ja 90 miljoonan myydyn albumin jälkeenkin KISSin legenda vain kasvaa sukupolvelta toiselle. Bändi on jättänyt jälkensä musiikin historiaan singahdettuaan yleisön tietoisuuteen 1970-luvulla – sittemmin on totuttu puhumaan ajasta ennen ja jälkeen KISSin. KISSin konsertit antoivat aivan uuden tavan kokea musiikkia. Pyrotekniikka, valoshow ja tultasyöksevät kitarat ovat vain pieni osa bändin mainetta yhtenä maailman parhaista livebändeistä. KISS-fanien uskollisuus on ehdottomasti ainutlaatuista KISS ARMYn ollessa yksi maailman suurimmista fan clubeista.

KISS ARMY Finland ja Casino Helsinki järjestävät lauantaina 18. toukokuuta KISS 40th Anniversary Party & Euroopan ensimmäisten KISS -automaattipelien lanseeraustapahtuman Helsingin Casinolla klo 12 alkaen. Luvassa on pelien lisäksi mm. ilmakitarakilpailu, maskeerausta sekä Rock Pokeri -turnaus, jonka Casino Helsinki järjestää yhteistyössä Radio Rockin kanssa. Illan isäntänä toimii itseoikeutetusti Reckless Loven Olli Herman, joka hehkuttaa lämppäripestiä seuraavasti: ”KISS on ollut alusta kolmen suurimman joukossa Reckless Loven vaikutteista. Teinistä lähtien bändiä ihannoineiden muusikoiden sisäiset pikkupojat huutavat nyt hoosiannaa! Kissin lämppäys on meille kunnioista suurimpia -  ja ennen kaikkea päästä soittamaan Kissin faneille, jotka ovat alusta pitäen ottaneen meidät omikseen.”

17.05.2013

Terveet Kädet USA-kiertue

Terveiden käsien Black Gods of Noise USA-kiertue starttaa tämän viikon lauantaina!

Katso kiertuepäivät täältä!

16.05.2013

HIM "Tears On Tape" saatavilla nyt!

26.04.2013

Reckless Loven "Night On Fire" video julki!!!

Katso video tästä: http://www.youtube.com/watch?v=0aNTU_xrBGg

Videon on ohjannut Marko Mäkilaakso.

26.04.2013

HIM "Tears On Tape" ennakkokuuntelussa bändin Facebookissa tällä viikolla

Ennakkokuuntele Tears On Tape alla olevasta linkistä. Playeriin ilmestyy tämän viikon joka päivä uusi biisi albumilta.

PLAYERIIN TÄÄLTÄ!


Tears On Tape julkaisupäivät:
26.04.2013 - FIN/UK
29.04.2013 - UK/IRE/EU/DE
30.04.2013 - US/CAN

23.04.2013

Reckless Loven uusi sinkku Night On Fire julkaistaan 26.4.! Yhtye viimeistelee parhaillaan kolmatta albumiaan julkaistavaksi elokuussa.

Reckless Love on ahkeroinut talven aikana uuden elokuussa julkaistavan albuminsa parissa ja ensimmäisenä sinkkuna kuultavaksi saadaan räjähtävä Night On Fire 26.4. Mahtava menobiisi on loistava maistiainen uudesta materiaalista. Sinkku julkaistaan samanaikaisesti myös Englannissa ja siihen on valmistunut upea Marko Mäkilaakson ohjaama video, jossa energiaa pursuava yhtye nähdään villeinä viidakon tähtinä! Video julkaistaan jo torstaina 25.4. jolloin se on nähtävissä Radio Rockin ja Ilta-Sanomien nettisivuilla. Katso alkuun tiiseri videosta: http://youtu.be/5hhq2otw9yo

Olli Herman kertoo sinkusta:"Night on Fire on parasta mitä Reckless Love on tehnyt! Kappale oli kuin noituutta korville heti ensimmäisestä demosta alkaen. Tämä ralli tarttui kerrasta päähän ikuisiksi ajoiksi. Sen kiehtovat rytmit ja melodiat syöpyvät mieleen, eikä siitä voi saada tarpeekseen!"

18.04.2013

Reckless Loven uusi single "Night On Fire" julkaistaan 26.04.2013!

11.04.2013

IRINAN ASKELEITA-ALBUMI MYI KULTAA!

Irina julkaisi viidennen studioalbuminsa  ”Askeleita” kolme viikkoa sitten. Albumi ylitti viikonlopun aikana kultalevyyn oikeuttavan 10.000 kappaleen myyntirajan ja pitää parhaillaan virallisen albumilistan sijaa neljä.  Albumin ensimmäinen radiosingle, Koko kuva, nousi nopeasti isoksi radiohitiksi. Toinen single, Jotain suurempaa, on juuri jaettu radiohin. Kappale on Toni Wirtasen säveltämä ja Irinan sanoittama.

19.03.2013

Suicidal Tendencies & Shining Suomeen!

Lisää festivaaliuutisia:

2.-4.8. Porispere, Pori julkaisi tänään mm. Suicidal Tendencies & Pertti Kurikan Nimipäivät. Go to www for more info!

26.27.7. Qstock, Oulu goes blackjazz with Shining (NOR). Go to www for more info!

12.03.2013

Mikko Pohjola lämmittelee Irinaa

Mikko Pohjola on juuri vahvistunut Irinan lämmittelijäksi 23.3. Tavastialle (Helsinki) ja 28.3. Nightclub Tähteen (Oulu)!

Tänään julkaistiin myös video Mikon uudesta sinkkubiisistä Kuuluuko, kuuntelen.

Tsekkaa video täällä!

08.03.2013

Terveet Kädet esiintyy legendaarisella Rebellion punk festivaalilla ensi kesänä!

Festivaaliuutisia: maailman ainoa todellinen hardcore punkbändi Terveet Kädet esiintyy legendaarisella Rebellion Punk Festivaalilla ensi kesänä!

Festivaalin ohjelma näyttää muutenkin todella hienolta! Tätä festivaalia ei kannata missata!

Tsekkaa esiintyjät täältä!

23.02.2013

Kalle Ahola ja Nimetön liittyivät RedBerg perheeseen!

Kalle Ahola ja Nimetön ovat liittyneet RedBerg perheeseen. Molemmat julkaisevat ensimmäiset singlet tulevilta albumeiltaan perjantaina 22. helmikuuta.

Kalle Aholan Puhalla -single on herkullinen maistiainen keväällä ilmestyvältä "1989" -nimiseltä albumilta.

Nimetön sinkku on nimeltään "Anna jotain" ja bändi antoi jo aavistuksen omaista esimakua julkaisemalla single-teaserin tällä viikolla. Yhtyeen kakkosalbumi ilmestyy myöhemmin tänä vuonna.

20.02.2013

Pinkin kiertuebussin paluu - Irina kiertueelle!

Monille Irina-faneille jo tutuksi tullut Irinan pinkki bussi starttaa koko Suomen kattavalle levynjulkaisukiertueelle maaliskuun alusta. Energiaa pursuavista keikoistaan tunnettu Irina odottaa innolla pääsyä takaisin yleisön eteen.

Tuleva kiertue juhlistaa helmikuun lopussa julkaistavaa uutta albumia, joka on Irinan viides studioalbumi. Irinan hienoon uraan mahtuu platinalevyjä, lukemattomia hittisinkkuja, yli 500 keikkaa ja monia muita huimia saavutuksia. Nyt Irina kiertää 23 paikkakuntaa ympäri Suomea!

Katso keikkapaikat ja päivämäärät lehdistötiedotteesta.

16.01.2013

Punklegenda Stiff Little Fingers vihdoin Suomeen!

Belfastin punklegenda Stiff Little Fingers saapuu Suomeen pitkän odotuksen jälkeen. Yhtye vieraili viimeksi maassa Oulun Kuusrockissa 1979. Stiff Little Fingers astuu lavalle LA 6.4. The Circuksessa Helsingissä. Illan muut esiintyjät ovat brittiläinen The Vibrators, niin ikään yksi alkuperäisen punkin legendoja sekä kotimainen, uudemman polven punkbändi Kakka-Hätä 77. Liput konserttiin tulevat myyntiin maanantaina 21.1. Tiketissä.

16.01.2013

Irinan "Koko kuva" -video nyt julkaistu!

Uunituore video Irinan tulevalta levyltä lohkaistusta Koko kuva singlestä nyt linjoilla. Tsekkaa video Ilta-Sanomien sivulla!

08.01.2013

Irinan "Koko kuva" -single listaykkönen!

Ensimmäinen single Irinan tulevalta albumilta "Koko kuva" nousi Suomen radiosoittolistan kärkeen! Biisistä tehty video julkaistaan pian!

20.12.2012

THE 69 EYES EUROOPAN KIERTUEELLE ALKUVUODESTA

Tammikuussa bändi lähtee mittavalle omalle Euroopan kiertueelleen kaikkien Helsingin vampyyrien fanien iloksi.

 

26.1.: Essigfabrik, Köln, Saksa

27.1.: Markthalle, Hampuri, Saksa

28.1.: Postbahnhof, Berliini, Saksa

29.1: Zeche, Bochum, Saksa

31.1.: Batschkapp, Frankfurt, Saksa

1.2.: LKA-Longhorn, Stuttgart, Saksa

2.2.: Backstage, München, Saksa

3.2.: Majesty Music Club, Bratislava, Slovakia

4.2.: Arena, Wien, Itävalta

5.2.: Z7 Konzertfabrik, Pratteln, Sveitsi

7.2.: Swamp Club, Massa, Italia

8.2.: Honky Tonk Club, Seregno, Italia

9.2.: New Age Club, Venetsia, Italia

11.2.: Le Nouveau Casino, Pariisi, Ranska

12.2.: O2 Academy Islington, Lontoo, Englanti

 

Katso videot täältä: Red ja Boderline


Verkkosivut:

www.69eyes.com

www.facebook.com/the69eyes

 

17.12.2012

Superscar Euroopan kiertueelle Sunrise Avenuen kanssa!

Esikoisalbumi julkaistaan 15.2.2013 Suomessa ja Saksassa.
 
Tarttuvilla biiseillä huomiota herättänyt majorpop-yhtye Superscar lähtee maaliskuun alussa kiertämään Keski-Euroopan areenoja Sunrise Avenuen lämmittelijänä. Kiertue ei ole mikään pikkupyrähdys vaan sisältää yhteensä 14 keikkaa Keski-Euroopassa. Helmikuun alussa kiertuetta ja Superscarin esikoisalbumin julkaisua pohjustetaan vielä kolmella isolla Suomen-keikalla.
 
13.12.2012

The 69 Eyes Heavymeri-ristely 2012 PERUUTETTU

Valitettavasti The 69 Eyes on joutunut peruttamaan Viking Linen Heavymeri-Risteilyn 2012/ 13.12.2012, sairaustapauksen vuoksi.

Etsimme korvaavan päivän josta tiedotetaan myöhemmin.

12.12.2012

Dave Lindholmin uusin yhtye Dave L. B. Inventive julkaisee toisen levynsä 'Honest Eyes' 7.12.2012

Levyn myötä Dave L. B. Inventive lähtee ensimmäisille keikoilleen ensi keväänä.

Legendaarisen suomalaisen lauluntekijän ja kitaristin Dave Lindholmin uusin yhtye Dave L. B. Inventive julkaisee toisen levynsä joulukuun alussa. Bluesjuurista rockia esittävän trion esikoisalbumi julkaistiin tämän vuoden alussa ja 7.12 julkaistavan Honest Eyes ‑kakkoslevyn tiimoilta bändi on lähdössä myös ensimmäiselle keikoilleen ensi keväänä.

23.11.2012

Irinalta uutta musiikkia perjantaina!

Ihana Irina julkaisee vihdoin uutta musiikkia. Ensimmäinen single Koko kuva julkaistaan perjantaina 23. marraskuuta! Biisi on ensimmäinen single tulevalta, alkuvuodesta 2013 julkaistavalta uudelta Irina-albumilta!

22.11.2012

KESÄN 2013 AINOAT HIM-KEIKAT SUOMESSA

Love metallin lähettiläät esiintyvät kesällä kotimaassaan ainoastaan kahdella keikalla, Turussa järjestettävässä Ruisrockissa ja Oulun Qstockissa. 

Ruisrockin kolmen päivän liput ja lauantain liput ovat myynnissä Tiketissä nyt viime kesän hinnoin joulukuun loppuun saakka. 

Qstockin kahden päivän liput ovat joulumyynnissä 1.-24.12.2012 välisen ajan Lippupalvelun toimipisteissä. 

http://heartagram.com/

http://www.ruisrock.fi/

http://www.qstock.org/

http://www.tiketti.fi/

http://www.lippupalvelu.fi/

20.11.2012

Uusi The 69 Eyes -video "Borderline" linjoilla

Katso "Borderline" täältä.

19.11.2012

TV OFF kiertuedokumentti

TV OFFin dokumenttifilmi 30 Seconds to Mars lämppärikiertueesta Baltiassa ja Valko-Venäjällä 2011. Ensiesityksessä NYT-liitteen sivulla!

15.11.2012

PAPPI TULEE, OLETKO VALMIS?

Pappi laskeutui ensimmäistä kertaa kansan keskuuteen Tampereen Musiikki & Mediassa viime viikonloppuna. Seurakunta hämmästyi suuresti.

Papin Facebook-sivulla julkaistu trailerivideo keräsi alle viikossa yli kaksituhatta katsojaa ja herätti lisää kysymyksiä. Niistä yleisin kiteytyy kolmeen kirjaimeen: "WTF?"

Pappi ei vieläkään suostu raottamaan salaisuuden verhoa vaan siteeraa Jobin kirjaa: "Huuda sinä vain! Mutta vastaako sinulle kukaan? Kuka on se pyhä, jonka puoleen voisit kääntyä?" 

Seurakunnalleen Pappi tyytyy vain toteamaan, että matka kohti syvyyttä on alkanut. Pyhiinvaellukselle voi lähteä osoitteessa youtu.be/xmEupCKv4FY. (Varoitus: video sisältää voimakkaita kohtauksia.)

26.10.2012

Uusia artisteja RedBergille

RedBerg on kiinnittänyt perheeseensä Kuopiolais/Helsinkiläisen Kuolemanlaakson ja Hämeenlinnalaisen Pain Confessorin.

Kuolemanlaakson debyytti "Uljas Uusi Maailma" ilmestyy Svart Recordsin kautta 23.11., kun taas Pain Confessorin neljäs albumi "Incarcerated" julkaistiin jo 12.10. Spinefarmin toimesta.

Katso molempien uutukaiset videot alta!

Kuolemanlaakso - Minä Elän

Pain Confessor - Oceans of Sickness

25.10.2012

999 peruttu

Ikäviä uutisia: 999 + Vaavi Tavastian keikka jouduttiin peruuttamaan vaisun kysynnän vuoksi. Helsinki ei nyt vain ollut ansainnut tätä keikkaa. Harmi.

24.09.2012

Norjan listaykkönen Suomeen

”Asvalttipunkkia” soittava oslolainen Oslo Ess saapuu Suomeen tammikuussa 2013. Napakka Suomen-kiertue on osa bändin suurta missiota tulla Norjan keikkailevimmaksi bändiksi. Tavoitetta avittaa se, että juuri julkaistu levy Verden på nakken, venner i ryggen kipusi julkaisuviikollaan suoraan Norjan albumilistan ykköseksi.

18.09.2012

Punk-legendat 999 ja Vaavi kohtaavat Tavastialla

70-luvun punkfaneille on tiedossa harvinaista herkkua, kun kaksi punk-legendaa, englantilainen 999 ja suomalainen Vaavi ottavat toisistaan mittaa Tavastialla 4.10. 

Suomessa 999 kävi viimeksi vuonna 1978 neljän keikan kiertueella. Silloinkin yksi esiintymispaikoista oli Tavastia.

29.08.2012

Syksyn tyylikkäin levy kaupoissa perjantaina 31. elokuuta

- ja ennakkokuunneltavissa nyt Rumban sivuilta

Helsinkiläinen popyhtye TV OFF julkaisee toisen albuminsa The Writing On The Wall perjantaina 31. elokuuta ja kutsuu tanssimaan Tavastialle perjantaina 14. syyskuuta. Luvassa on levyllinen syksyn tyylikkäintä musiikkia pimeneviin iltoihin: tanssittavien kappaleiden joukosta löytyy myös tummaa tunnelmointia. Albumi on kuunneltavissa viikon loppuun saakka Rumban sivuilta osoitteessa http://www.rumba.fi/ensiesittelyssa-rumbassa-tv-off-ja-viilea-kakkoslevy-the-writing-on-the-wall-32043/

TV OFF juhlii albuminsa julkaisua perjantaina 14. syyskuuta Tavastialla. Livevahvistuksilla varustettu duo nähdään Helsingissä lavalla myös 1.9. Bar Loosessa ja 15.9. Kuudennella Linjalla. Yhtyeen livekokoonpanoon kuuluu Saran (laulu, viulu) ja Markun (kitara, koskettimet) lisäksi kaksi taustalaulajaa ja rumpali.


29.08.2012

Lapset näyttelevät Atlético Kumpulan intiaanivideolla

Indieyhtye Atlético Kumpula julkaisi aiemmin kesällä uuden "Kolme variksen sulkaa" -videon, jonka näyttelijöiden keskimääräinen ikä on kolme vuotta. Lapset seikkailevat loppukesän maisemissa Kumpulan metsissä.

Katso video: http://www.youtube.com/watch?v=TH92m-A4uEw

Biisi on poimittu toukokuussa ilmestyneeltä Puutarhajuhlat -levyltä. Kappaleessa laulaa myös UMK:ssa ja Voice of Finlandissa näyttäytynyt laulajatarlupaus Selja Sini.

Atléticon ensimmäistä "Me kuulutaan yhteen" -videota on katsottu YouTubessa jo yli 100 000 kertaa.

- - -

Atlético Kumpula Facebookissa:
https://www.facebook.com/atleticokumpula

27.08.2012

HIM JUHLISTAA 20-VUOTISTA URAANSA JULKAISEMALLA KOKOELMAN XX - TWO DECADES OF LOVE METAL PERJANTAINA 26. LOKAKUUTA YHTYE ESIINTYY LEGENDAARISELLA HELLDONE-FESTIVAALILLA TAVASTIALLA NELJÄNÄ ILTANA PERÄKKÄIN

Maamme menestyneimpiin yhtyeisiin niin kotimaassa kuin kansainvälisillä markkinoilla lukeutuva HIM juhlistaa tänä vuonna 20-vuotista olemassa oloaan julkaisemalla kokoelman XX – Two Decades of Love Metal. Kyseessä on yhtyeen ensimmäinen kokoelma, joka kattaa heidän koko uransa. Juhlakokoelma sisältää yhden uuden kappaleen, Strange World, joka on uutta tuotantoa HIM:ltä sitten vuoden 2010. Artistinimeä Ké käyttävä Kevin Grivois julkaisi kappaleen 90-luvulla, mutta Suomessa kappaletta ei ole ollut saatavilla aiemmin. Strange World julkaistaan digitaalisesti perjantaina 21. syyskuuta. Kappaleesta on kuvattu myös musiikkivideo. Kokoelma julkaistaan koko Euroopassa samanaikaisesti Sony Musicin kautta.

Menestyksekäs ja maailmalla tunnettu Helldone Festivaali järjestetään jälleen tänä vuonna. HIM on ehtinyt juhlistaa vuoden vaihtumista Tavastia-klubin lavalla peräti 11 kertaa, joista viisi vuotta Helldone Festivaalin merkeissä. Tänä vuonna HIM nousee Tavastian lauteille neljänä iltana peräkkäin. Festivaali tiedottaa tarkemmin lippujen myyntiintulosta ja aikatauluista lähiaikoina.

23.08.2012

THE 69 EYES MITTAVALLE SUOMEN KIERTUEELLE – UUSI ALBUMI SYYSKUUSSA

The 69 Eyes julkaisee 28.9. uuden studioalbumin nimeltä ”X”. Albumi on helsinkiläisen goottirock-yhtyeen kymmenes. Odotettua albumia siivittää myös mittava kiertue, joka starttaa räyhäkkäästi Radio Rock –risteilyllä 8.9. Yhtye nähdään kiertueen aikana myös Elämä Lapselle –konsertissa, Heavymeri-risteilyllä sekä Turun Klubin ja Helsingin Nosturin Halloween-bileissä.

"Nyt aloitetaankin uuden levyn rundaaminen koti-Suomesta! Tämä on todella mukavaa vaihtelua, tiivis keikkasyksy luvassa. Tullaan kaikkialle Suomessa missä asutusta on, joten tervetuloa kuuntelemaan uuden levymme materiaalia livenä. Uusi levy on kovaa kamaa! Kuukausi aikaa jengillä opetella biisit, sitten Halloween-viikonlopusta lähtien startataan ja jatketaan jouluun asti", suitsuttaa 69-laulaja Jyrki Linnankivi.

Bändi on työstänyt uutta levyään Tukholmassa ruotsalaisen ”On The Verge” -tuottajatiimin kanssa. Uuden levyn ensimmäinen single ”Red” on juuri ilmestynyt, ja sen äänimaailman on loihtinut Kent-tuottaja Stefan Boman. Syyskuussa lanseerataan myös singlen nimeä kantava italialainen laatuviini The 69 Eyes RED.

Albumi julkaistaan Suomessa Sony Musicin RCA-levymerkin alla. Muualla maailmassa levyn julkaisusta vastaa Nuclear Blast.

Katso X -albumin teaser-video: http://youtu.be/s-SVq2hK1e4

Kiertue:
08.09.2012  Radio Rock -risteily (Baltic Princess, Tallink Silja), Helsinki-Tallinna-Helsinki
12.09.2012  Elämä Lapselle -konsertti, Hartwall Areena, Helsinki
26.10.2012  Klubi, Turku (Halloween-bileet)
27.10.2012  Nosturi, Helsinki (Halloween-bileet)
02.11.2012  Lutakko, Jyväskylä
03.11.2012  Ravintola Kerubi, Joensuu
10.11.2012  Osmantupa, Eura
16.11.2012  Hullu Pullo, Vaasa
17.11.2012  Finlandia-Klubi, Lahti
24.11.2012  Viihderavintola Konsta, Kaustinen
30.11.2012  Rytmikorjaamo, Seinäjoki
01.12.2012  Ilona, Lappeenranta
05.12.2012  Ravintola Puikkari, Kuopio
07.12.2012  Bar Kino, Pori
08.12.2012  Bar Hovi, Rauma
13.12.2012  Heavymeri-risteily (M/S Isabella, Viking Line), Turku-Tukholma-Turku
15.12.2012  Apollo Live Club, Turku
20.12.2012  Tavastia, Helsinki
21.12.2012  Pakkahuone, Tampere

Lisäykset mahdollisia


www.69eyes.com

www.facebook.com/the69eyes

23.08.2012

Virolaiskeiju Iiris klubikiertueelle

Mystinen keijukaispoppari Iiris tulee syksyllä klubirundille Suomeen. Syksyinen kiertue alkaa Lutakosta Jyväskylästä 12.9. ja päättyy Seinäjoelle 15.9. Siinä välissä Iiris vierailee Oulun 45 Specialissa 13.9. ja Tavastialla 14.9. yhdessä elektropopduo TV OFFin ja kotimaisen pop-lupauksen Aeron kanssa. 

17.08.2012

TV OFF julkaisee toisen albuminsa 31.8.

Helsinkiläinen popyhtye TV OFF julkaisee toisen albuminsa The Writing On The Wall perjantaina 31. elokuuta 2012. Pitkäsoitto esittelee ilmaisultaan syventyneen ja rentoutuneen duon, jonka elektrovetoisessa popissa soi aiempien indievaikutteiden lisäksi elementtejä brittiläisestä garagesta ja ysäriklassikoista. Luvassa on levyllinen syksyn tyylikkäintä musiikkia pimeneviin iltoihin.

15.08.2012

Suuren kysynnän vuoksi Poets of the Fallin Saksankiertueen esiintymispaikat vaihtuvat suurempiin klubeihin

Poets of the Fallin Temple of Thought –kiertueen Saksan keikkojen lipunmyynnin suuren kysynnän vuoksi kolme esiintymispaikkaa vaihdetaan kapasiteetiltaan isompiin tiloihin, sekä kahden esiintymispaikan kapasiteettia nostetaan erityisjärjestelyin. Lisäksi Kölnin keikkapäivämäärä on vaihtunut. Katso uudet keikkapaikat ja päivämäärät täältä.


10.08.2012

Poets of the Fall - Temple of Thought kiertue Intiaan Elokuussa

Temple of Thought kiertueelle lisätty viisi keikkaa Intiaan! Kaupungit ovat Bangalore, New Delhi, Pune, Hyderabad ja Kolkata. Tsekkaa keikkapaikat ja tarkemmat tiedot täältä.

07.08.2012

THE 69 EYES JULKAISEE ENSIMMÄISEN SINGLEN ”RED” DIGITAALISESTI PERJANTAINA 10. ELOKUUTA

Helsinkiläinen goottirock-yhtye The 69 Eyes ilmoitti alkukesästä julkaisevansa uuden studioalbumin nimeltä ”X”. Tuleva albumi äänitettiin Tukholmassa ruotsalaisen ”On The Verge”-tuottajatiimin kanssa. Ensimmäinen single levyltä on nimeltään ”Red” ja se julkaistaan 10. elokuuta. Uuden singlen miksauksesta vastaa pitkäaikainen Kent-tuottaja Stefan Boman.

Singlen video kuvattiin heinäkuussa Ruotsissa ohjaajalegenda Patric Ullaeuksen kanssa. ”Olemme tunteneet Patricin kanssa  vuosia ja puhuneet jo pitkään yhteisestä musavideoprojektista, joten olikin jo aika! Koska tuleva levymme, X, on tehty pitkälti Ruotsissa, tuntui luonnolliselta kuvata myös video siellä, ruotsalaisen ohjaajan kanssa. Olin todella vaikuttunut David Fincherin elokuvasta "The Girl With The Dragon Tattoo" ja halusin samanhenkistä tunnelmaa myös meidän videollemme.”, Jyrki Linnankivi kertoo. ”Kuvasimme videon Bjertorp Slott-nimisessä kartanossa Göteborgin laitamilla. Video on yhdistelmä kesäistä ruotsalaista kartanomaisemaa, urheiluautoja, Playboy-tyttöjä ja tietenkin Helsingin vampyyreja. Tämä on esteettisesti kaunein 69 Eyes-video.”
 
Katso Red -singlen teaser-video: http://youtu.be/E-b6GazgCVo
Katso X -albumin teaser-video: http://youtu.be/s-SVq2hK1e4 
Albumi on yhtyeen kymmenes pitkäsoitto. Albumi julkaistaan Suomessa Sony Musicin RCA-levymerkin alla 28. syyskuuta. Muualla maailmassa albumin julkaisusta vastaa Nuclear Blast. Albumin julkaisukiertue julkistetaan vielä elokuun aikana.

02.08.2012

Stalingrad Cowgirls lopettaa

Mediatiedote 31.7.2012
Julkaisuvapaa

Päätöskeikka tiedossa yhtyeen syntysijoilla elokuussa

Pohjoisesta ponnistava rockyhtye Stalingrad Cowgirls lopettaa. Punkhenkisen tyttökolmikon viimeinen keikka on 11.8. Simerockissa, jonka bändikisasta yhtyeen ura myös aikanaan lähti käyntiin. Siksi bändi haluaa myös päättää uransa Rovaniemellä. Sitä ennen Stalingrad Cowgirls esiintyy vielä Suisto-klubilla Hämeenlinnassa.

"Päätettiin, että ei pilata bändiä sen vuoksi, etteivät kaikki ehdi antaa tälle tarpeeksi aikaa. Tajuttiin, että nyt täytyy tehdä päätöksiä. Alunperin meidän ajatus oli, että tätä tehdään niin kauan kun kaikki on kivaa ja luontevaa. Haudataan nyt Stallarit kunnialla ja itkunsekanen hymy huulilla”, toteaa laulaja-kitaristi Enni Kivelä.

Stalingrad Cowgirls ehti julkaista uransa aikana kaksi levyä (Somewhere High, Kiss Your Heart Goodbye) ja lyödä itsensä kohinalla läpi etenkin livekeikkarintamalla. Bändi kiersi ahkerasti Suomen klubeja ja festivaaleja sekä keikkaili paljon ulkomailla, kuten Saksassa, Norjassa, Ruotsissa, Hollannissa, Japanissa, Kiinassa ja Venäjällä. Uransa aikana bändi esiintyi myös Iggy Popin, Musen, Mötley Crüen, Michael Monroen ja Billy Idolin lämppärinä.

Keikat
4.8.2012 Suisto-klubi, Hämeenlinna
Bikenic afterparty w/ Mika Järvinen & Crazy Sabbath
11.8.2012 Simerock festival, Rovaniemi

Verkkosivut
http://www.stalingradcowgirls.com/
http://www.youtube.com/CowgirlsTV/

31.07.2012

The 69 Eyes julkaisee tulevan albuminsa kannen - "X" julkaistaan 28. syyskuuta

The 69 Eyes julkaisee 28. syyskuuta uuden studioalbumin nimeltä ”X”. Albumi on helsinkiläisen goottirock-yhtyeen kymmenes.

”Kansi on aitoa goth ’n’ rollia. Se on psykedeelinen peilikuva vanhojen villieläinten luista meidän X-tagram heijastettuna niiden päälle eri muodoissa. Se on hyvä, paha, taianomainen ja voodoo samaan aikaan!  Siinä on paljon katseltavaa samalla kun kuuntelee albumia.”, kuvailee yhtyeen laulaja Jyrki Linnankivi.
 
Ensimmäinen single levyltä on nimeltään ”Red” ja se ilmestyy elokuun puolessa välissä. Bändi on työstänyt uutta levyään Tukholmassa ruotsalaisen ”On The Verge”-tuottajatiimin kanssa. Uuden singlen miksauksesta vastaa pitkäaikainen Kent-tuottaja Stefan Boman.

Katso keikat täältä!
 

05.07.2012

Poets of the Fall kiertueelle Saksaan marraskuussa!

Hienoja uutisia Poets of the Fallin faneille Saksassa! Pitkään odotettu uutinen yhtyeen ensimmäisestä pääesiintyjäkiertueesta Saksassa on julkaistu tänään!

Temple of Thought – German tour 2012
18.11.2012 Berlin, Magnet
19.11.2012 München, Backstage
21.11.2012 Köln, Blue Shell
22.11.2012 Dortmund, FZW
24.11.2012 Hamburg, Übel und Gefährlich
25.11.2012 Mannheim, Alte Seilerei

Tickets pre-order will start this Saturday exclusively at Ticketmaster.

"Temple Of Thought (Bonus Edition)" will be released in Germany July 20th 2012
pre-order at Amazon

Tiedote alla (saksaksi)

04.07.2012

Iiris lämmittelee Keanea Helsingissä!

Hurmaavilla keikoillaan ja moderneilla pop-biiseillään ihastuttava virolaistähti Iiris on valittu lämmittelemään brittiyhtye Keanea tämän Helsingin-keikalla keskiviikkona 18. heinäkuuta The Circuksessa. Keikan lipunmyynti on käynnissä Tiketissä.
Tänä kesänä Iiristä on nähty Suomessa vain festarikeikoilla, joten lämppärikeikka The Circuksessa tulee nyt sopivaan väliin. Suomen festareista Iiris on jo nähty Provinssirockissa ja tulossa on vielä Ilosaarirockin, Jurassic Rockin sekä Oulun Qstockin keikat. 

Lue lisää tiedotteesta

03.07.2012

Punk Syndrome teatterilevitykseen Britteihin!

Maailman viimeisestä punk-bändistä, Pertti Kurikan Nimipäivistä kertova dokumenttielokuva The Punk Syndrome nähdään elokuvateattereissa Briteissä syksyllä.

03.07.2012

RedBerg Agencyltä liki sadan keikan kesäkattaus!

Ohjelmatoimisto RedBerg Agencyn laaja kesäkattaus tarjoaa liki sata erilaista keikkaa  Suomessa ja ulkomailla. Kesän aikana erilaisissa tapahtumissa esiintyvät muun muassa Reckless Love, Olavi Uusivirta, Sara, Pertti Kurikan Nimipäivät, Liljan Loisto ja Extreme Duudsonit.  Ulkomaisista tähdistä kesän festivaaleilla esiintyvät legendaariset black metal –yhtye Mayhem ja hardcore-punkbändi Suicidal Tendencies ja hurmaava virolaislaulaja Iiris.

Klikkaa tiedotetta nähdäksesi paikkakuntasi menotärpit!

15.06.2012

Sun Roba katufestivaali valtaa Roban

Toista kertaa järjestettävä Sun Roba-katufestivaali valtaa jälleen Helsingin sydämessä sijaitsevan Iso Roobertinkadun kävelykadun. Sun Roba tarjoaa monenlaista ohjelmaa kaikille ikäryhmille, lasten sirkusteemaisesta leikkimaailmasta lavatansseihin, ja kotimaisen pop-musiikin kiinnostavimpiin huippuihin.

Katu kokee festivaalin ajaksi täydellisen muodonmuutoksen, kun katukiveykset peittyvät nurmikon alle ja lempeä markkinatunnelma täyttää ilman. Tarjolla on muun muassa viime vuonna suuren suosion saavuttanut puulämmitteinen sauna. Kadun laidat täyttyvät pienyrittäjien myyntikojuista, joissa esillä ja myynnissä on alueella toimivien yritysten designia, ruokaa ja musiikkia.

Sun Roba on tapahtuma, josta nautitaan yhdessä ja johon kaikki ovat tervetulleita! Tapahtumaan on vapaa pääsy!

RedBerg Agency on mukana tapahtumassa tuottamassa tapahtuman musiikillisia esityksiä yhteistyössä Sun Roba Festivaalin kanssa.Lue lisätietoja tapahtumasta ja sen esiintyjistä tapahtuman kotisivuilta!

http://www.sunroba.fi/

31.05.2012

THE 69 EYES SIIRTYY LEGENDAARISELLE RCA-LEVYMERKILLE UUSI ALBUMI JULKAISTAAN SYKSYLLÄ

Helsinkiläinen goottirock-yhtye The 69 Eyes äänittää parhaillaan uutta, kymmenettä studioalbumiaan Tukholmassa. Levyn lupaillaan olevan samalla melankolinen, mutta lohdullisen kaunis ja melodinen, -siitä levyn ruotsalainen tuottajatiimi "On The Verge" pitää huolen. Levy ilmestyy syyskuussa Sony Musicin alla toimivan RCA-levymerkin kautta. "RCA:han on se legendaarinen levymerkki, jolla Elviskin oli, joten tämähän on ihan unelma saada se "pyhä" logo levynkansiin!" juhlii bändin laulaja Jyrki Linnankivi uudelle levymerkille siirtymistä. Ensimmäinen single levyltä ilmestyy kesän lopulla.
 
The 69 Eyesin viimeisin albumi "Back In Blood" (EMI) ilmestyi vuonna 2009, jonka jälkeen bändi teki toistasataa keikkaa kahden vuoden aikana 27 maassa ympäri maailmaa. Bändi palkittiin samana vuonna Vienti Emmalla. Bändin ensimmäinen albumi ilmestyi vuonna 1992. 

www.69eyes.com

www.facebook.com/the69eyes

23.05.2012

Pertti Kurikan Nimipäivät liittyi RedBergin perheeseen!

RedBerg is more than proud to be able to announce the last real punk band of the world, Pertti Kurikan Nimipäivät has joined the  RedBerg family!

http://vimeo.com/38085717

Parental advisory: even if your kids don't like punk rock yet, after Punk Syndrome movie they might like to even get married to these punks!

22.05.2012

Reckless Love omalle Englannin kiertueelleen lokakuussa! Reckless Love on ehdolla The Kerrang! Awardseissa 2012 Vuoden kansainvälinen tulokas -kategoriassa!

The Kerrang! Awards –tilaisuus on Lontoossa 7.6.

Reckless Love on kiertänyt Iso-Britanniassa ahkerasti, vastikään yhdessä Black Veil Bridesin ja D.R.U.G.Sin kanssa. Lokakuussa on nyt kuitenkin vuorossa Reckless Loven oma kiertue, joka sisältää joka torstaisen oman keikan Lontoon Barfly-klubilla Camdenissa. Muut päivät yhtye kiertää ympäri saarivaltiota.

Lokakuu 2012, Iso-Britannia 
4.10. Barfly – London 
5.10. The Corporation – Sheffield 
6.10. Academy 2 – Newcastle 
7.10. Cathouse – Glasgow 
9.10. The Cellar – Southampton 
10.10.Sugarmill – Stoke 
11.10.Barfly – London 
12.10.The Waterfront – Norwich 
13.10.Rock City – Nottingham 
15.10.Club Academy – Manchester 
16.10.The Fleece – Bristol 
17.10.Sub 89 – Reading 
18.10.Barfly – London 
20.10.Cockpit – Leeds 
21.10.Academy 2 – Oxford 
23.10.Cavern – Exeter 
24.10.The Haunt – Brighton 
25.10.Barfly – London 

http://www.recklesslove.com/ 

http://www.facebook.com/RecklessLove

Tsekkaa kesän Suomen keikat täältä!

09.05.2012

Atlético Kumpulan uusi video "Huomenna" julkaistu!

 Atlético Kumpula

"Huomenna"

Nyt kuultavissa YouTubessa!

http://www.youtube.com/watch?v=wuocOQlDGxI

SMG-kitaristi ja biisintekijä Kyösti Salokorven uusi folkin superkokoonpano julkaisi alkuvuodesta ensimmäisen singlensä "Me kuulutaan yhteen", joka on kerännyt runsaasti radiosoittoa mm. Yle X:llä ja Radio Helsingissä. Video on katsottu tähän mennessä yli 65.000 kertaa.

Nyt julkaistava toinen video ja single "Huomenna" on akustinen oodi laiskottelulle.
Turha murehtia laskuista tai tekemättömistä töistä – nyt on kesä!

Pitkäsoitto "Puutarhajuhlat" julkaistaan 23.5.

09.05.2012

Ja ehdokkaat ovat...

Kerrang! Awards 2012!

RECKLESS LOVE on ehdolla Kerrang! Awards 2012 BEST INTERNATIONAL NEWCOMER -kategoriassa.

Äänestä alla olevasta linkistä ja sinä ja kaverisi voitte päästä osallistumaan vuoden rock bileisiin!

http://awards.kerrang.com/

04.05.2012

The Exploitedin Australia -Uusi Seelanti-kiertue peruuntui

The Exploitedin kiertue Australiassa ja Uusi Seelannissa on valitettavasti jouduttu peruuttamaan yhtyeen basistin perhesyiden takia. Rob on matkustanut takaisin Irlantiin ollakseen perheensä kanssa seuraavat viikot ja tämän vuoksi The Exploited ei pysty keikkoja soittamaan. Yhte on kovasti pahoillaan paitsi Robin tilanteen vuoksi, myös sen johdosta, että he joutuvat pettämään faninsa.


"I'm really sorry to have to say this but I'm afraid we'll have to cancel. Apart from feeling sorry for Rob, we're all totally gutted as we were really looking forward to this, but it is out of our control. I don't really know what else to say except for I'm sorry to have to be saying this in every aspect. We'd just like to apologise to the promoter and everyone involved in these gigs and especially all of the people who were coming to see us. There’s no one more disappointed than us!!!  So hopefully in the future we can get a chance to come back and play to the people of Australia and New Zealand. " 
- Wattie / The Exploited

23.04.2012

Barbe-Q-Barbies Lontoon-keikoille toukokuun lopulla

Suomen räiskyvimpiin rock-bändeihin lukeutuva The Barbe-Q-Barbies matkaa toukokuun lopulla Isoon-Britanniaan tekemään sarjan klubikeikkoja maan pääkaupungissa Lontoossa. Viiden naisen yhtye avaa illan The Borderline -klubilla Jettblackille ja tekee kahtena iltana keikat Camdenin Underworldissa, jossa bändi lämmittelee ensin Oliver Dawson Saxonia ja myöhemmin samalla viikolla Attica Ragea. Keikkojen lisäksi yhtye tekee Lontoossa haastatteluja ja muuta promotyötä.

Lontoon-keikat juhlistavat samalla yhtyeen debyyttilevyä ”All Over You”, joka julkaistaan Isossa-Britanniassa kesäkuun alussa. ”All Over You” julkaistaan nyt ensimmäistä kertaa ulkomailla ja sen julkaisee brittiläinen Plastichead Music Distribution, joka on tuonut brittien tietoisuuteen useita nimekkäitä artisteja. ”All Over You” on lisensioitu Sound of Finlandilta, joka julkaisi albumin Suomessa lokakuussa 2010.

Katso keikat täältä!

18.04.2012

Uusi raikas poprock-yhtye Aero on RedBergin uusin kiinnitys!

RedBergin artistirosteri sai hienon lisän raikkaasti soivasta poprock-yhtye Aerosta. Yhtyeen Paperivankkuri-single julkaistiin tänään ja debyyttialbumi on luvassa elokuussa.

”Aero on elämänvoimaa, rakkautta, matkustamista, nostalgiaa, nuoruutta, muistoja ja elämänjanoa” tiivistää yhtyeen ajatusmaailmaa laulaja Henna.


02.04.2012

Festivaaliuutisia

Mayhem on vahvistunut Ilosaarirockiin, Suicidal Tendencies Ruisrockiin sekä Iiris Provinssirockiin ja Ilosaareen.

31.03.2012

Poets Of The Fallin kiertue starttaa perjantaina

Poets Of The Fallin Ukrainan ja Venäjän kiertue starttaa tämän viikon perjantaina. Katso keikkapaikat ja tilaa liput täältä!

20.03.2012

Irina palaa tauolta Pohjois-Suomen kiertueelle

Neljän platinalevyn, yhden kokoelma-albumin, lukemattomien hittisinkkujen ja yli 500 keikan jälkeen Irina on viettänyt ansaittua keikka- ja levytystaukoa, mutta nyt uuden levyn valmistelun lomassa Irina rikkoo hiljaisuuden Pohjois-Suomen kiertueellaan.

"Tämä tulee olemaan todennäköisesti vuoden ainoa kiertue, joten koko porukka on todella innoissaan lähdössä tien päälle. Lapin rundista otetaan kaikki irti!" Irina kertoo tunnelmistaan. Kiertue starttaa torstaina 15.3. ja kiertää Pohjois-Suomea kahden viikon ajan.

Katso keikat täältä!

13.03.2012

Olavi Uusivirta kiertueelle

Yksi Suomen arvostetuimmista laulunkirjoittajista, muusikko-näyttelijä Olavi Uusivirta lähtee jälleen kiertueelle. Uusivirran viides albumi julkaistaan maaliskuun 14. päivä, ja kiertue starttaa huhtikuun alussa.

Keikkapäivämäärät ja -paikat näet täältä!

01.03.2012

Saralta uusi levy ja kiertue!

Sara -yhtyeen odotettu kuudes albumi Se keinuttaa meitä ajassa julkaistaan 7.3. Keikat starttaavat 31.3. Tsekkaa kiertueen keikat

27.02.2012

Atlético Kumpula on RedBerg Agency uusin kiinnitys

Atlético Kumpula on biisintekijä ja SMG-kitaristi Kyösti Salokorven uusi folk-yhtye, jonka kappaleet sijoittuvat nostalgiseen lapsuudenmaisemaan Kumpulan puutalokaupunginosaan.

22.02.2012

RedBerg Agency on syntynyt

Joulukuussa perustettu RedBerg Agency on uusi Live Nationin omistama itsenäisesti toimiva kansainvälinen ohjelmatoimisto, jota luotsaavat agentit Juha Juoni ja Tiina Vuorinen. RedBerg Agencyn rosterista löytyvät mm. The Exploited, Shining, Iiris, Duudsonit, Irina, HIM, The 69 Eyes, Reckless Love, Olavi Uusivirta, Sara ja Diablo.

RedBerg Agency sijaitsee nimeensäkin viitaten Helsingin Punavuoressa.

16.02.2012

Yournalist RedBerg Agencyn edustukseen

Yournalist on turkulainen supertrio, jossa rock kohtaa popin ja häpeilemätön hyväntuulisuus pöyhkeät progevaikutteet. Muista yhtyeistään tutut turkulaispopparit soittavat hillittömällä asenteella ja tekevät sanojensa mukaan musiikkia ennakkoluulottomille ihmisille, jotka ovat kyllästyneet tylsyyteen. Jos ensimmäinen levyltä lohkaistu sinkku "C'mon People" jättää kylmäksi, vika on sinussa.

Katso video sinkusta osoitteessa

http://suosikki.fi/videot/viihde/yournalist-cmon-people

Debyyttialbumi nimeltä "Horror And Terror" julkaistaan 18. huhtikuuta.

15.02.2012

Sax and violence!

Norjalainen blackjazzmetalliyhtye Shining on vahvistanut esiintymisensä Helsingin Tavastialla lauantaina 3. maaliskuuta. Yhtye on vieraillut aiemmin Suomessa mm. Provinssirockissa ja Sonispheressa.

Shining on herättänyt valtaisaa huomiota ympäri maailmaa herkullisella jazzin ja metallin persoonallisella yhdistelmällä. New York Times kuvaili yhtyettä näin: "radioactive combination of jazz and black metal". Ja suomalainen Inferno-lehti hehkuttaa outoa musiikillista yhdistelmää näin:

"Ei haittaa, vaikka et pitäisi jazzista tai edes black metalista – niiden yhdistelmästä syntyy vuonojen maan asukkien käsissä niin hulvaton soppa, että yleisössä viihtyy väkisinkin."

Liput 15 € + mahd. toimituskulut, saat ne mukaasi täältä!
Liput ovelta 17 €, mikäli niitä on jäljellä.

10.02.2012