[ in English

RECKLESS LOVELTA MODERNIA NAISKAUNETTA RUOTIVA MONSTER-SINGLE

Reckless Love julkaisee 29. tammikuuta poppia ja hardrockia ennakkoluulottomasti yhdistelevän Monster-singlen. Single enteilee yhtyeen 4. maaliskuuta ilmestyvää neljättä albumia, jonka myötä Reckless Love lähtee 25 keikkaa kattavalle Iso-Britannian ja Euroopan-kiertueelle. Kappaleen komean musiikkivideon on ohjannut Ville Akseli Juurikkala.

"Yhden roska on toisen aarre ja kolmannen hirviö on neljännelle kauneutta parhaimmillaan. Makuja on monia ja varsinkin naisvartalo on nykymaailmassa jatkuvan arvostelun ja kiistelyn kohteena. Siitä inspiroituneena kirjoitin Monster-kappaleen suorasukaiset ja jopa brutaalit sanat oodiksi modernille naiskauneudelle. Sävellys on kitaristimme Pepen ja tuottajamme Ilkka Wirtasen käsialaa. Koko kappaleen soundi on eräänlainen hatunnosto ysäripopin superhiteille. Paikoin Britney Spearsin, Backstreet Boysin, Nirvanan ja Alice Cooperin suuntaan kumartava ralli sisältää synkkiä sävyjä enemmän kuin Reckless Loven sinkut aiemmin yhteensä", kommentoi Olli Herman biisiä.

Jo julkistetun ulkomaan kiertueen lisäksi Reckless Love suuntaa huhtikuussa Suomen kiertueelle. Liput keikoille ovat ennakkomyynnissä Tiketin nettisivuilla 3. helmikuuta alkaen.


 

RECKLESS LOVE -KIERTUE 2016        



26.02.2016 Buen Kulturhus – Mandal, Norja


27.02.2016 Revolver – Oslo, Norja


04.03.2016 Thekla (+Santa Cruz) – Bristol, Englanti


05.03.2016 Slade Rooms (+Santa Cruz) – Wolverhampton, Englanti


06.03.2016 Key Club (+Santa Cruz) – Leeds, Englanti


07.03.2016 Academy 2 (+Santa Cruz) – Newcastle, Englanti


09.03.2016 Cathouse (+Santa Cruz) – Glasgow, Skotlanti


10.03.2016 Gorilla (+Santa Cruz) – Manchester, Englanti


11.03.2016 Hard Rock Sleaze – Pwllhell, Wales


12.03.2016 Rock City (+Santa Cruz) – Nottingham, Englanti


15.03.2016 Dynamo (+Santa Cruz) – Zurich, Sveitsi


16.03.2016 Szene (+Santa Cruz) – Wien, Itävalta


17.03.2016 Das Cann (+Santa Cruz) – Stuttgart, Saksa


18.03.2016 Legend (+Santa Cruz) – Milano, Italia


19.03.2016 Rockplanet (+Santa Cruz) – Pinarella Di Cervia, Italia


21.03.2016 Ampere (+Santa Cruz) – Munchen, Saksa


22.03.2016 Nachtleben (+Santa Cruz) – Frankfurt, Saksa


23.03.2016 La Boule Noire (+Santa Cruz) – Pariisi, Ranska


24.03.2016 Luxor (+Santa Cruz) – Köln, Saksa


26.03.2016 High Voltage (+Santa Cruz) – Kööpenhamina, Tanska


27.03.2016 Rock Café (+Santa Cruz) – Hampuri, Saksa


28.03.2016 Comet (+Santa Cruz) – Berliini, Saksa


29.03.2016 Zeche (+Santa Cruz) – Bochum, Saksa


30.03.2016 Doornroosje (+Santa Cruz) – Nijmegen, Hollanti


31.03.2016 La Scala (+Santa Cruz) – Lontoo, Englanti


02.04.2016 Opera Concert Club – Pietari, Venäjä


03.04.2016 Volta Club – Moskova, Venäjä


09.04.2016 Stage Bar – Parkano


15.04.2016 Tavastia Klubi – Helsinki


16.04.2016 Rytmikorjaamo – Seinäjoki


23.04.2016 Lutakko – Jyväskylä


29.04.2016 Kerubi – Joensuu


13.05.2016 Bar Kino – Pori


14.05.2016 Klubi – Tampere


20.05.2016 Ravintola Hevimesta – Oulu


21.05.2016 Henry's Pub – Kuopio


27.05.2016 Varastoklubi – Rauma


28.05.2016 Gong – Turku


11.06.2016 South Park – Tampere


22.07.2016 Tirmo Blues – Porvoo


23.07.2016 Wanaja Festival – Hämeenlinna


06.08.2016 Brienzersee Festival – Brienz, Sveitsi



 

Lisäykset todennäköisiä.

 

Katso Monster-video: http://bit.ly/1OTHRwY

Kuuntele Monster-single: Spotify / iTunes / Google Play

 

Pressikuvatwww.kaikuentertainment.fi/levymerkki



Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Mikko Toiviainenmikko@kent.fi 
040 6791 301