[ in English

RECKLESS LOVELTA INVADER-ALBUMI 4. MAALISKUUTA

Hyväntuulisen hardrockin lähettiläs Reckless Love julkaisee 4. maaliskuuta neljännen albuminsa, InVader. Albumi julkaistaan Suomen lisäksi Iso-Britanniassa, Yhdysvalloissa, Saksassa, Ruotsissa ja Benelux-maissa. Pepe Reckless kuvailee InVaderia bändin uran rohkeimmaksi ja monipuolisimmaksi kokonaisuudeksi, vaikka sen eteen jouduttiinkin vuodattamaan verta, hikeä ja kyyneleitä.



"Me otettiin tätä albumia tehdessä ensimmäistä kertaa tietoinen aikalisä kiertueista ja keikoista, jotta saatiin ladattua kaikki paukut uuden musan tekemiseen. Me käytettiin paljon aikaa ja energiaa erilaisiin kokeiluihin – tehtiin ennakkoluulottomia yrityksiä ja erehdyksiä. Käytiin kaukanakin omalta mukavuusalueelta, kunnes sieltä jostain palattiin bumerangina takaisin lähtöpisteeseen ja tunkeuduttiin Reckless Loven ytimeen", avaa Pepe levyntekoa.


Reckless Love on urallaan uskaltanut haastaa hardrockin luutuneita perinteitä. InVader sisältääkin genren muotovalioiden lisäksi elektronisia mausteita ja flirttailua kasaripopin kanssa. Oppikirjaesimerkki popin ja hardrockin hybridistä on tammikuun lopulla singlenä julkaistu Monster, jonka näyttävän musiikkivideon on ohjannut Ville Akseli Juurikkala.
 

Luottotuottaja Ilkka Wirtasen kanssa tehty albumi liikkuu sanoituksiltaan bändille ominaisella maaperällä sisältäen positiivisia party anthem -biisejä, riehakasta yhteishengen kohotusta, hatunnoston kotikontujen tytöille, ylistystä modernia naiskauneutta kohtaan, kesäisen avautumisen viriilin rokkikukon tarpeista ja pari dekadenttia raapaisua alkoholin käytöstä – liiallisesta sellaisesta. 



"Suon itselleni ja bändikavereilleni aimo taputuksen selkään, sillä tämä on jo Reckless Loven neljäs studioalbumi. Minusta se on tänä päivänä saavutus, sillä yhä harvempaa nykyartistia näkee julkaisemassa parin albumin jälkeen yhtään mitään. Meidän, neljän suomalaisen hardrock -narrin, taival on jatkunut pidempään kuin moni odotti. Olen tätä epäillyt monesti itsekin matkan varrella, mutta täysin turhaan. Tämä on vahvin albumimme tähän mennessä, eikä ole mitään merkkejä tahdin hiipumisesta. Päinvastoin – Reckless Love paranee vanhetessaan", fiilistelee Olli Herman.



InVaderin julkaisun myötä bändi lähtee 25 keikan Iso-Britannian ja Euroopan kiertueelle, joka alkaa 4. maaliskuuta Bristolista ja päättyy 3. huhtikuuta Moskovaan. Kiertueen erikoisvieraana nähdään toisen albuminsa viime vuonna julkaissut Santa Cruz. Suomen kiertueella vahvistusta tarjoaa kuudella keikalla vieraileva Shiraz Lane.

 

 

RECKLESS LOVE -KIERTUE 2016        



26.02.2016 Buen Kulturhus – Mandal, Norja


27.02.2016 Revolver – Oslo, Norja


04.03.2016 Thekla (+Santa Cruz) – Bristol, Englanti


05.03.2016 Slade Rooms (+Santa Cruz) – Wolverhampton, Englanti


06.03.2016 Key Club (+Santa Cruz) – Leeds, Englanti


07.03.2016 Academy 2 (+Santa Cruz) – Newcastle, Englanti


09.03.2016 Cathouse (+Santa Cruz) – Glasgow, Skotlanti


10.03.2016 Gorilla (+Santa Cruz) – Manchester, Englanti


11.03.2016 Hard Rock Sleaze – Pwllhell, Wales


12.03.2016 Rock City (+Santa Cruz) – Nottingham, Englanti


15.03.2016 Dynamo (+Santa Cruz) – Zurich, Sveitsi


16.03.2016 Szene (+Santa Cruz) – Wien, Itävalta


17.03.2016 Das Cann (+Santa Cruz) – Stuttgart, Saksa


18.03.2016 Legend (+Santa Cruz) – Milano, Italia


19.03.2016 Rockplanet (+Santa Cruz) – Pinarella Di Cervia, Italia


21.03.2016 Ampere (+Santa Cruz) – Munchen, Saksa


22.03.2016 Nachtleben (+Santa Cruz) – Frankfurt, Saksa


23.03.2016 La Boule Noire (+Santa Cruz) – Pariisi, Ranska


24.03.2016 Luxor (+Santa Cruz) – Köln, Saksa


26.03.2016 High Voltage (+Santa Cruz) – Kööpenhamina, Tanska


27.03.2016 Rock Café (+Santa Cruz) – Hampuri, Saksa


28.03.2016 Comet (+Santa Cruz) – Berliini, Saksa


29.03.2016 Zeche (+Santa Cruz) – Bochum, Saksa


30.03.2016 Doornroosje (+Santa Cruz) – Nijmegen, Hollanti


31.03.2016 La Scala (+Santa Cruz) – Lontoo, Englanti


02.04.2016 Opera Concert Club – Pietari, Venäjä


03.04.2016 Volta Club – Moskova, Venäjä


09.04.2016 Stage Bar – Parkano


15.04.2016 Tavastia Klubi – Helsinki


16.04.2016 Rytmikorjaamo – Seinäjoki


23.04.2016 Lutakko – Jyväskylä


29.04.2016 Kerubi (+Shiraz Lane) – Joensuu 


13.05.2016 Bar Kino (+Shiraz Lane) – Pori


20.05.2016 Ravintola Hevimesta (+Shiraz Lane) – Oulu


21.05.2016 Henry's Pub (+Shiraz Lane) – Kuopio


27.05.2016 Varastoklubi (+Shiraz Lane) – Rauma


28.05.2016 Gong (+Shiraz Lane) – Turku


11.06.2016 South Park – Tampere


01.07.2016 Basinfire Festival – Pilsen, Tsekki


22.07.2016 Tirmo Blues – Porvoo


23.07.2016 Wanaja Festival – Hämeenlinna


30.07.2016 Kuopio Rockcock – Kuopio


05.08.2016 Porisphere – Pori


06.08.2016 Brienzersee Festival – Brienz, Sveitsi


03.09.2016 WaterXFest – Jyväskylä

 



Lisäykset todennäköisiä. 

 

Kuuntele levy: Spotify / Google Play / iTunes

Pressikuvatwww.kaikuentertainment.fi/levymerkki



 

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
 Mikko Toiviainen


E-mail: mikko@kent.fi
 / Puh. 040 6791 301



 

Keikat:


Kotimaa: Tiina Vuorinen / tiina.vuorinen@redberg.fi

Ulkomaat: Jim Morewood / info@eccentricgentorg.com